Röpötööri

Himmeli Jossain hyllyssä kierrätyskeskuksen Tuo himmeli hieman risainen Siellä takana muitten koristeiden Se riippui, uutta kotia etsien Oli joskus se talon kaunehin Koristus, suurten juhlien Sen kauneuden kaikki tunnustivat Sitä katsomaan kaukaakin kulkivat Kunnes saapui kotiinsa aika uus Näytti epävarmalta sen tulevaisuus Vaihtui isäntä talossa ja emäntäkin Sitä muisteli tuo himmeli kyynelin Lähti talosta vanhat kaupunkiin Komeron hyllylle himmeli laitettiin Sieltä enää näytille päässyt se ei Uudet koristeet siltä paikan vei Tuli kynttilät uudet, sähköiset Värivalot ja kaikki uudet vouhotukset Sai himmeli hyllyllä olla vain Kuuli riemut, mutta ei nähnyt lain Viime syksynä se joutui lähtemään Sinne kierrätyskeskukseen, yksinään Uudet isännät sen tylysti heitti pois Ehkä joku siitä lantin antaa vois Kulki ihmiset siellä katsellen Joku jopa jotakin ostellen Kukaan kauneutta ei ymmärrä sen Kun oli se jotenkin rikkinä

Hei mies! Sinä suomalainen sisupussi hitsari, taksimies, vae lietkö ihan maajussi siinä seisot, rässihousuinesi laskunesi, nousunesi vai lietkö haalarissa, likaisissa ihan rapsuttelemassa, pallejasi, tahi nurmikkoa pihan sinä tekemä oot jonkun naisen äitisi, sen jumalaisen Hei mies! siinä huojut jaloillasi kehuskelet pensamersuillasi, taloillasi isäntänä, ylpeänä osamaksutuvan saithan vaimoltasi luvan... seisoit joskus lailla nuoren orin nyt pöytää koristelet kirpputorin sinä tekemä oot jonkun naisen vaimosi, sen jumalaisen

Sepä kyseli eräs herra tämän perrään erräässä paekassa, ei kuitenkaa itelleen kun jonku muun luvettavaksi. Oon rakutellu täään yli kymmenen vuotta sitte, enkä kehtaa alakaa korjuu- eli viiluuhommiin, kun laetan semmosennaan kuin oon joskus tekassu. (nimestä ei oo tietoa, mutta saatto olla "ihan tavallinen tarina") Unelma Asustelipa kerran jossaki itärajan tuntumassa, sennimisessä paekassa ku Messinkivoara muuvvan Unelma. Taekka jos ihan tarkkoja ollaan, niin ei se ihan Messinkivoaraa ollu, vaen heti sen takana. Se Unelma oli mitä ihanin immeinen, silimät sillä toe mieleen kessäesen järvenselän ja justiisa semmosen hetken kun peilityynen veen särki ahavenentirri hyttystä napatessaan. Ja voe sitä Unelman hulumuavvaa tukkaa, se oli niin mahottoman nätti ettei sitä tämmönen kalsteeni ossaa kuvvaellakkaa, sanompahan vaen että oli se sievä. Unelma asusteli kahen isäsä kans, kun se Unelman äeti oli kerran kouhouksissaan lähteny yhen Tupperwaare myyjjän matkaan, eikä sitä sen

Ossi Kapan isänpäväruno Reppu olalla tienlaetaa tallustaa, vaen muutama pikkunen kossi justiin eskarintunnilta peässy on, poeka nimeltään Kappa Ossi hän matkaasa taettaa miettijen, välliin reppuva olallaan siirtää vaen pikkusen mielessä kaehertaa, isänpäevä-kortti kun piti piirtää Ei oo Ossilla issää laesinkaan, kaksi naesta hänen puurosa keittää ihan kahen ne nukkuvat kamarissa, vuoron perrään ne Ossin peittää Siksi Ossi nyt miettiipi perhettään, siitä maenihti noapurin Lilli joka istuu Ossin vieressä koulussa, punatukka ja muutennii villi Lilli maenihti Ossille nimittäen, Ossi kun sitä tukasta veti että, -jos et Kapanossi oo kunnolla, niin sinusta isälle kantelen heti ja se tulloopi teille varmmaannii ja sinun issääsi mottaa poskeen tämä sattuiki Ossija tosissaan, ihan syvämmen juureen koskeen Ossi nousoo kotisa rappuja, kaevaa avvemen paetasa alta ja jo eteisessä se kilijahtaa, ei ees köökkiin asti se malta -Haatana äetet nyt hanotta hen, kuka piju on minun faijja jopa put