no-vellinpoekanen
Sepä kyseli eräs herra tämän perrään erräässä paekassa, ei kuitenkaa itelleen kun jonku muun luvettavaksi. Oon rakutellu täään yli kymmenen vuotta sitte, enkä kehtaa alakaa korjuu- eli viiluuhommiin, kun laetan semmosennaan kuin oon joskus tekassu.
(nimestä ei oo tietoa, mutta saatto olla "ihan tavallinen tarina")
(nimestä ei oo tietoa, mutta saatto olla "ihan tavallinen tarina")
Unelma
Asustelipa kerran jossaki itärajan tuntumassa, sennimisessä paekassa ku Messinkivoara muuvvan Unelma. Taekka jos ihan tarkkoja ollaan, niin ei se ihan Messinkivoaraa ollu, vaen heti sen takana. Se Unelma oli mitä ihanin immeinen, silimät sillä toe mieleen kessäesen järvenselän ja justiisa semmosen hetken kun peilityynen veen särki ahavenentirri hyttystä napatessaan. Ja voe sitä Unelman hulumuavvaa tukkaa, se oli niin mahottoman nätti ettei sitä tämmönen kalsteeni ossaa kuvvaellakkaa, sanompahan vaen että oli se sievä. Unelma asusteli kahen isäsä kans, kun se Unelman äeti oli kerran kouhouksissaan lähteny yhen Tupperwaare myyjjän matkaan, eikä sitä sen koommin oltu nähty, mitä ny kortti oli tullu jostaku halavatun nutistirannalta. Pikkasen huntalohan se Unelma oli, kesät talavet se hyppeli niiku mikäki keijjukaenen ja repi päevänkakkaran lehtijä pomppijessaan. Nyt saattaapi tarkkaavaenen lukkie naputella ohimovvaan, että hetkinen, mitenkä se muka kesät talavet niitä lehtijä nyppi. No, selityshä on hyvin yksinkertaenen. Se Unelma ruukasi kahtokea kesällä kerätä pakastimen täyteen päevänkakkaroeta, niin ettei sinne oekeen oes mittää muuta mahtunukkaa. Se seikka oesi varmaannii aeheuttanu Unelman isälle harmajie hivuksie, mutta onneksi joku tautí vei isän hivukset ja sanken nuorena, vae lieneekö syynä olluna ne perintötekkiet.
No isäukkoha sae kuitennii sevverta tuloja kassaan että pysty ostamaan toesen pakastimen evväetä varten, mutta sitte lokakuulla sikkaa kaltatessaan se sattu vilikasemmaan siihen pakastimmeen ja seki oli änketty täyteen päevänkakkaroeta ja sisällä olleet, rekan alle jeäneen poronropin vaen pikkusen pillautummaan ehtineet lihat Unelma oli nostellu saunan porstuvaan penkin alle. Pikkusen se isäukko oliki ihimetelly että mikä piru se siellä saunalla haesi, vaen oli vaen entistä ahaneemmin kylypeny kun luuli hajun lähtevän itestään.
Sen verran se isä kuitennii tappauksesta hermostu että meinotteli nuhella Unelmata tappauksen takija, mutta eihä se kuiteskaa hennonu sitä selekäänkää antaa, kun jo pelekkä pahalla silimällä kahtominen sae Unelman silimistä valumaan veet ku setorin syyläristä.
Asustelipa kerran jossaki itärajan tuntumassa, sennimisessä paekassa ku Messinkivoara muuvvan Unelma. Taekka jos ihan tarkkoja ollaan, niin ei se ihan Messinkivoaraa ollu, vaen heti sen takana. Se Unelma oli mitä ihanin immeinen, silimät sillä toe mieleen kessäesen järvenselän ja justiisa semmosen hetken kun peilityynen veen särki ahavenentirri hyttystä napatessaan. Ja voe sitä Unelman hulumuavvaa tukkaa, se oli niin mahottoman nätti ettei sitä tämmönen kalsteeni ossaa kuvvaellakkaa, sanompahan vaen että oli se sievä. Unelma asusteli kahen isäsä kans, kun se Unelman äeti oli kerran kouhouksissaan lähteny yhen Tupperwaare myyjjän matkaan, eikä sitä sen koommin oltu nähty, mitä ny kortti oli tullu jostaku halavatun nutistirannalta. Pikkasen huntalohan se Unelma oli, kesät talavet se hyppeli niiku mikäki keijjukaenen ja repi päevänkakkaran lehtijä pomppijessaan. Nyt saattaapi tarkkaavaenen lukkie naputella ohimovvaan, että hetkinen, mitenkä se muka kesät talavet niitä lehtijä nyppi. No, selityshä on hyvin yksinkertaenen. Se Unelma ruukasi kahtokea kesällä kerätä pakastimen täyteen päevänkakkaroeta, niin ettei sinne oekeen oes mittää muuta mahtunukkaa. Se seikka oesi varmaannii aeheuttanu Unelman isälle harmajie hivuksie, mutta onneksi joku tautí vei isän hivukset ja sanken nuorena, vae lieneekö syynä olluna ne perintötekkiet.
No isäukkoha sae kuitennii sevverta tuloja kassaan että pysty ostamaan toesen pakastimen evväetä varten, mutta sitte lokakuulla sikkaa kaltatessaan se sattu vilikasemmaan siihen pakastimmeen ja seki oli änketty täyteen päevänkakkaroeta ja sisällä olleet, rekan alle jeäneen poronropin vaen pikkusen pillautummaan ehtineet lihat Unelma oli nostellu saunan porstuvaan penkin alle. Pikkusen se isäukko oliki ihimetelly että mikä piru se siellä saunalla haesi, vaen oli vaen entistä ahaneemmin kylypeny kun luuli hajun lähtevän itestään.
Sen verran se isä kuitennii tappauksesta hermostu että meinotteli nuhella Unelmata tappauksen takija, mutta eihä se kuiteskaa hennonu sitä selekäänkää antaa, kun jo pelekkä pahalla silimällä kahtominen sae Unelman silimistä valumaan veet ku setorin syyläristä.
Peeter
Jossaki Saksanmaalla, ihan Wiinervaltin naapurissa, vae mikä Nisulentia se taas olikaa, no, ei sen niin vällie. Niin, siellä kävellä lerkkasi muuvvan Peeter niminen poejjankolli, tae liekkö tuo ennää ihan poekonen ollu, mulukunkarvat sille oli kasvanu jo tovista ja parit pornolehetki sen huhuttiin jo saattaneen meleko anhittommaan kuntoon. Tämän Peetterin isäukko oli puolestaan semmonen kiinteistövälittäjä, siis se möe ja osti asuntoja ja Peetterin perhe joutu muutamaan ehtimisseen, ne kun muka asusteli niissä myynnissä olevissa asunnoessa. Niinpä tämä Peetteri tunti ihtesä kovin, kovin, kovin juurettomaksi immeiseksi ja siksi se oesi karannu kottoasa jo tovista, jos vaen oesi tienny missä se koti on….
Sitte se erräänä kauniina päevänä meni ja osti viinakaupasta kahenlitran pullon votkoa ja peätti juuvva persiet olalle. Se kun oli sattumoesin käynynnä sirkuksessa ja nähäny errään akan tehneen melekeen semmosen tappauksen. Assie oli ruvennu kiehtomaan Peetterijä niin, että hän peätti kokkeilla sammaa ja ryyppäämällä se kuulemma onnistuupi meleko monelta, vaekka oesikki vähä jäykempiruppinen. Vaen niin se Peetteri konkoeli errään autokulanssin takapihalle ja vetäsi siellä viinakset emättiisä meleko liukkaaseen tahtiin. Ei mahtanu mennä perse olalle poejjalla, ei puhettakkaa, vaen se konkoeli ja hoeperteli siellä vähä minne sattuu. Lopulta se kierähti muutamen toestamilijoonaa ajetun mersun takakonttiin, jonka mittarija oli tosin rukattu melekolaella. Se takaluukku pamahti sitte kiinni ja Peetteri jäe sinne pihuusiin, vaekka eihän sen niinkää kiirusta sieltä poes, ku se makasi kahtokea kaks päevää sorruksissa eikä tienny tästä malimasta tuon taevaallista ennenko…
Jossaki Saksanmaalla, ihan Wiinervaltin naapurissa, vae mikä Nisulentia se taas olikaa, no, ei sen niin vällie. Niin, siellä kävellä lerkkasi muuvvan Peeter niminen poejjankolli, tae liekkö tuo ennää ihan poekonen ollu, mulukunkarvat sille oli kasvanu jo tovista ja parit pornolehetki sen huhuttiin jo saattaneen meleko anhittommaan kuntoon. Tämän Peetterin isäukko oli puolestaan semmonen kiinteistövälittäjä, siis se möe ja osti asuntoja ja Peetterin perhe joutu muutamaan ehtimisseen, ne kun muka asusteli niissä myynnissä olevissa asunnoessa. Niinpä tämä Peetteri tunti ihtesä kovin, kovin, kovin juurettomaksi immeiseksi ja siksi se oesi karannu kottoasa jo tovista, jos vaen oesi tienny missä se koti on….
Sitte se erräänä kauniina päevänä meni ja osti viinakaupasta kahenlitran pullon votkoa ja peätti juuvva persiet olalle. Se kun oli sattumoesin käynynnä sirkuksessa ja nähäny errään akan tehneen melekeen semmosen tappauksen. Assie oli ruvennu kiehtomaan Peetterijä niin, että hän peätti kokkeilla sammaa ja ryyppäämällä se kuulemma onnistuupi meleko monelta, vaekka oesikki vähä jäykempiruppinen. Vaen niin se Peetteri konkoeli errään autokulanssin takapihalle ja vetäsi siellä viinakset emättiisä meleko liukkaaseen tahtiin. Ei mahtanu mennä perse olalle poejjalla, ei puhettakkaa, vaen se konkoeli ja hoeperteli siellä vähä minne sattuu. Lopulta se kierähti muutamen toestamilijoonaa ajetun mersun takakonttiin, jonka mittarija oli tosin rukattu melekolaella. Se takaluukku pamahti sitte kiinni ja Peetteri jäe sinne pihuusiin, vaekka eihän sen niinkää kiirusta sieltä poes, ku se makasi kahtokea kaks päevää sorruksissa eikä tienny tästä malimasta tuon taevaallista ennenko…
Leihvi
Jossaki Oulun lähikunnassa oli kirjoella semmonen rommaaninvötkäle ku Leihvi, tarkottaapi siis sitä, että Leihvi nosti sen kunnan sosijaalitoemistosta kuukausittasen korvauksesa. Kuntaa pijetään yksilönvappauvven ja muitten salassapitoseännösten takija pimennossa, ettei joku lukija sattusi peäsemään jyvälle Leihvin tojellisesta henkilöllisyyvestä. Nii, tämä Leihvihä tietennii oli semmonenku muutki rommaanit, oli rässihousut ja tukka kammattu suavella taakse. Meleko hulujakkaalla mersulla se kans ajeli, vaekka varaton oliki. Ja tarkkaavaenen immeinen huomasi että se mersu tapasi vaehettummaan meleko sakejaan, eipä tuo liijjon viikkova samalla ajanu. Nytki se mahto olla melekolaella autoton miehenvätys, sillä ei ollu ennää tallissasa ku kuus autija (kuattroja kaikki) ja pari kilivetöntä tasunija, niinpä ei mitenkää ihime että Leihvi otti ja lähti körökyytillä Saksaan hakemaan mersuva. Ja tehä jo taijjattaki arvata, että sehän meni justiisa sen kulanssin luo, joka peräkonttiin se onneton Peeteri sortu.
Oliha se Leihvi menomatkalla katellu jo monet mersut, vaen kun ne kauppijaat tuppasi kuulostamman liijjan rehellisiltä, niin eihä se Leihvi niiltä. Kyllä se kuulkoa huijjjari huijjarin tuntoo. Niin se Leihvi nykäsi heti lakkaristaan setelikäärön kun näki sen Peeterin asuttaman mersun, ei ees peräkonttie aukassu, kun kuuli että auto muka oesi ollu uskovaesella rehtorilla, joka ei ollu ajanu sillä ku korkeintaan juhulapyhinä ja sillonki vaen kuuttakymppijä. Oliha niissä juttuissa sevverta perrää, että oli ollu yks juhulapyhä, kun kuuskymppinen rehtorska oli ajanu kolomijon takkaa tuon mersun kylkeen että se meni lunastukseen. Sittemmin pienen pintaremontin jäläkeen autolla oli ajettu Puolassa välitysvasikoeta ja jonku nyrkkipajan viksauksen jäläkeen se oli siis tullu tälle kulanssille, joka sivumennen sanoven oli maksanu siitä kaheksansattaa eurova ja säkillisen pottuja.
No Leihvi sae kaarasa pulitettuvaan uhkatiukalle tinkaamasa 1200 eeroa ja lähti köttyyttelemään sillä satamata kohti. Peeteri rötkötti siellä etelleen tuhannen tupakissaan, aenu elonmerkki oli että sillä valu kusi housuun…
Jossaki Oulun lähikunnassa oli kirjoella semmonen rommaaninvötkäle ku Leihvi, tarkottaapi siis sitä, että Leihvi nosti sen kunnan sosijaalitoemistosta kuukausittasen korvauksesa. Kuntaa pijetään yksilönvappauvven ja muitten salassapitoseännösten takija pimennossa, ettei joku lukija sattusi peäsemään jyvälle Leihvin tojellisesta henkilöllisyyvestä. Nii, tämä Leihvihä tietennii oli semmonenku muutki rommaanit, oli rässihousut ja tukka kammattu suavella taakse. Meleko hulujakkaalla mersulla se kans ajeli, vaekka varaton oliki. Ja tarkkaavaenen immeinen huomasi että se mersu tapasi vaehettummaan meleko sakejaan, eipä tuo liijjon viikkova samalla ajanu. Nytki se mahto olla melekolaella autoton miehenvätys, sillä ei ollu ennää tallissasa ku kuus autija (kuattroja kaikki) ja pari kilivetöntä tasunija, niinpä ei mitenkää ihime että Leihvi otti ja lähti körökyytillä Saksaan hakemaan mersuva. Ja tehä jo taijjattaki arvata, että sehän meni justiisa sen kulanssin luo, joka peräkonttiin se onneton Peeteri sortu.
Oliha se Leihvi menomatkalla katellu jo monet mersut, vaen kun ne kauppijaat tuppasi kuulostamman liijjan rehellisiltä, niin eihä se Leihvi niiltä. Kyllä se kuulkoa huijjjari huijjarin tuntoo. Niin se Leihvi nykäsi heti lakkaristaan setelikäärön kun näki sen Peeterin asuttaman mersun, ei ees peräkonttie aukassu, kun kuuli että auto muka oesi ollu uskovaesella rehtorilla, joka ei ollu ajanu sillä ku korkeintaan juhulapyhinä ja sillonki vaen kuuttakymppijä. Oliha niissä juttuissa sevverta perrää, että oli ollu yks juhulapyhä, kun kuuskymppinen rehtorska oli ajanu kolomijon takkaa tuon mersun kylkeen että se meni lunastukseen. Sittemmin pienen pintaremontin jäläkeen autolla oli ajettu Puolassa välitysvasikoeta ja jonku nyrkkipajan viksauksen jäläkeen se oli siis tullu tälle kulanssille, joka sivumennen sanoven oli maksanu siitä kaheksansattaa eurova ja säkillisen pottuja.
No Leihvi sae kaarasa pulitettuvaan uhkatiukalle tinkaamasa 1200 eeroa ja lähti köttyyttelemään sillä satamata kohti. Peeteri rötkötti siellä etelleen tuhannen tupakissaan, aenu elonmerkki oli että sillä valu kusi housuun…
Jörkke
Piitulaien Jörkke istuo länötti pikkusessa autojopparin konttuurissa ja hörppäsi huonosti auki revitystä piimäpurkista kurkunkostuketta. Pöyvvällä oli levällään kasa savusilakan ruotoja ja muuta kalan tähettä. Jörkke kallistu toolissasa ja peästi vijjen sekunnin mitasen tuhnupierun jä käännähti sitte niin että saatto ottaa nokalla vaenuo pierun aromista.
-Kanammunapieru, Jörkke ölähti ja nauro peälle irstaasti.
Syönnin päälle Jörkke ootti pöyvvältä etellispäeväsen kauppalehen ja lähti paskalle. Housut kitussa Jörkke ihhaeli lehessä olevaa nimmeäsä ja kallisteli päätäsä lukkiessaan ja anto tietennii samalla tulla pakoputkesta tavarata. Melekonen kiirus Jörkelle tuli kun uluko-ovin narahti ja oven peälle pantu tiuku helähti. Eihän siinä muuten mittää kiirusta oesi ollu, mutta ajatelkaapa ite, huussin ovi selällään ja ite housut kintussa. Ja tiijjä vaekka kuinka maksukykynen höynäytettävä oesi eksynynnä puttiikkiin. Hättäesesti Jörkke pyyhkäsi perseesä, mutta eppäeli tievossa olevan taasa alushousupyykkijä.
Jörkke huokasi helepotuksesta kun näki pikkusessa hallitilassa olevan toijjotanresun takkaa ilimaantuvan Leihvin.
-Hai, oísi taas mersu, neulaltaheitetty, Leihvi valehteli että sillä meleekeen hävetti itelläänki.
-Niinpä tietennii, Jörkke kommentoe huokaesten
Piitulaien Jörkke istuo länötti pikkusessa autojopparin konttuurissa ja hörppäsi huonosti auki revitystä piimäpurkista kurkunkostuketta. Pöyvvällä oli levällään kasa savusilakan ruotoja ja muuta kalan tähettä. Jörkke kallistu toolissasa ja peästi vijjen sekunnin mitasen tuhnupierun jä käännähti sitte niin että saatto ottaa nokalla vaenuo pierun aromista.
-Kanammunapieru, Jörkke ölähti ja nauro peälle irstaasti.
Syönnin päälle Jörkke ootti pöyvvältä etellispäeväsen kauppalehen ja lähti paskalle. Housut kitussa Jörkke ihhaeli lehessä olevaa nimmeäsä ja kallisteli päätäsä lukkiessaan ja anto tietennii samalla tulla pakoputkesta tavarata. Melekonen kiirus Jörkelle tuli kun uluko-ovin narahti ja oven peälle pantu tiuku helähti. Eihän siinä muuten mittää kiirusta oesi ollu, mutta ajatelkaapa ite, huussin ovi selällään ja ite housut kintussa. Ja tiijjä vaekka kuinka maksukykynen höynäytettävä oesi eksynynnä puttiikkiin. Hättäesesti Jörkke pyyhkäsi perseesä, mutta eppäeli tievossa olevan taasa alushousupyykkijä.
Jörkke huokasi helepotuksesta kun näki pikkusessa hallitilassa olevan toijjotanresun takkaa ilimaantuvan Leihvin.
-Hai, oísi taas mersu, neulaltaheitetty, Leihvi valehteli että sillä meleekeen hävetti itelläänki.
-Niinpä tietennii, Jörkke kommentoe huokaesten
Mortti
Mortti Lötvönen tuli ossuuspankista voemijesa tunnossa, asvalttihommista oli tullu meleko mukava tili pankkiin ja jos olo ei ollu ihan niiku eoroopanomistajalla, niin aenaski puoli valtijota hän tunsi omistavasa, nimittäen sen velattoman puolen. Mortin mielessä oli vaen yks tähellinen asija. Mersu pittäesi saaha ja meleko pijan, eikä mittää vanahoja suomiautoja, vaen saksanmaalta tuotu vähäajettu. Mortti kun oli ihan tarpeeksi nähäny suvussasa piilevvää milijoonamersu-, elikkä kaksatas, tae korkeintaan kaksnelikymppistä, vanahaa taksimersutaotie. Ja passovaesiha se sitte ajjaa lenottaa semmosella Messikivoaraan uuteen työpaekkaan. Se kun Mortti oli pestattu töehin namipijalaeseen urraaninetintävirmaan, jonka oli meärä alotella kaevuutyöt jossaki helevetin kuusessa, nimittäen Messinkivoarassa. Niinpä hän tallusteli esikaapuntialuveella olevan autojopparin luokse. Ei tarvinne erikseen maenita että minnekkä virmaan se sattu, eihä?
Puolentoesta tunnin inttämisen ja loppuosastaan selevän vittuilun jäläkeen Mortti ostaa räppäsi sen yksilön poes Jörkeltä. Ja meleko ylypejä Mortti oliki mersustasa, sekun loesti melekolaella ja ei sitä jokapoejjalla ookkaa sautiarapijan rinssillä käytössä ollutta tiplomaattimersuva. Melekolaella selekäkeikkanauruja se Mortti otteli ajellessaan köyhien perässä Kiiminkijä kohti. Halavallahan se sen pirssin sae, hinta ei ollu veroneen ku vähäsen yli viijjentoesta tuhannen ja kun autossa oli kaeken lisäksi automaattinen passojärjestelmä. Aenaski takakontista kuulu melekonen jytke jossaki Hirvisuon seotuvilla. Pikkasen se Mortti ihimetteli, kun se ajjaa köttyytti Putasjärvejä kohti, että miksi se vaen passova loukuttaa. Vaen eihän sitä nuista parempiista autoesta tiijjä, eihä?
Mortti Lötvönen tuli ossuuspankista voemijesa tunnossa, asvalttihommista oli tullu meleko mukava tili pankkiin ja jos olo ei ollu ihan niiku eoroopanomistajalla, niin aenaski puoli valtijota hän tunsi omistavasa, nimittäen sen velattoman puolen. Mortin mielessä oli vaen yks tähellinen asija. Mersu pittäesi saaha ja meleko pijan, eikä mittää vanahoja suomiautoja, vaen saksanmaalta tuotu vähäajettu. Mortti kun oli ihan tarpeeksi nähäny suvussasa piilevvää milijoonamersu-, elikkä kaksatas, tae korkeintaan kaksnelikymppistä, vanahaa taksimersutaotie. Ja passovaesiha se sitte ajjaa lenottaa semmosella Messikivoaraan uuteen työpaekkaan. Se kun Mortti oli pestattu töehin namipijalaeseen urraaninetintävirmaan, jonka oli meärä alotella kaevuutyöt jossaki helevetin kuusessa, nimittäen Messinkivoarassa. Niinpä hän tallusteli esikaapuntialuveella olevan autojopparin luokse. Ei tarvinne erikseen maenita että minnekkä virmaan se sattu, eihä?
Puolentoesta tunnin inttämisen ja loppuosastaan selevän vittuilun jäläkeen Mortti ostaa räppäsi sen yksilön poes Jörkeltä. Ja meleko ylypejä Mortti oliki mersustasa, sekun loesti melekolaella ja ei sitä jokapoejjalla ookkaa sautiarapijan rinssillä käytössä ollutta tiplomaattimersuva. Melekolaella selekäkeikkanauruja se Mortti otteli ajellessaan köyhien perässä Kiiminkijä kohti. Halavallahan se sen pirssin sae, hinta ei ollu veroneen ku vähäsen yli viijjentoesta tuhannen ja kun autossa oli kaeken lisäksi automaattinen passojärjestelmä. Aenaski takakontista kuulu melekonen jytke jossaki Hirvisuon seotuvilla. Pikkasen se Mortti ihimetteli, kun se ajjaa köttyytti Putasjärvejä kohti, että miksi se vaen passova loukuttaa. Vaen eihän sitä nuista parempiista autoesta tiijjä, eihä?
Unelma
Unelmatyttönen se kävellä läpsytteli raekkaassa syysaamussa niin että se ihanaenen hivuskuontalo pomppi hartijoelta korkejalle askelten tahissa. Käsimutkassa Unelmalla roekku semmonen vanhanmallinen pärevasu, jossa oli pikkunen lemunaatipullo ja kuivettunutta nissuo. Aena sillontällön Unelman kuluku toppasi ja hän ottaa nappasi polunvarresta jonku pystyyn kuivuneen saraheinän pannen sen korriisa, taekka kourasi puolukoeta naamaasa. Höh, ei se naamaasa niitä hieronu, vaen suuhusa se ne nappasi. Maalima näytti Unelman silimissä tänä aamuna erityisen mukavalta, syynä hyväntuulisuuteen oli myös yöllä nähty uni, jossa komeja rinssi oli ollu Unelman kans meleko likekkätä ja pikkusen Unelmatyttösen pikkuhousutki oli mahtanu kastuo yön aekana. Toesakseen Unelman mieli oli vähäsen huolekas, hän nimittäen tunsi kehossasa olevan semmosija muutoksija mistä pioolokien opettaja oli taennu maenita muutamie vuosie sitte kansakoulussa, vae mikä peruskoulu se lie nykyjään.
Vaen sitte sattuki semmosta, että Unelma muistaa tappauksen vielä tännäe päevänä, jos oekeen pinnistääpi. Se nimittäen kuuli kuinka lähellä menevän tien varteen pysähty auto. Se oli justiisa se sama mersu mistä aijjemmin maenihin, mutta eihä Unelma riepu erottanu mersuva autosta ja hän siis havaettuvaan kiiltävän kulukuneuvon kyykisty pusikon taa kahtomaan. Semmonen miehenkuijjakehan se sieltä sakastista nousi ja käveli ihan Unelman pusikon luo ja rupesi onneton kuselle. Tae onnellinenhan se Mortti tietennii mersustaan oli, mutta sillae vaen ruukataan sannoa.
No, pissi lenti ja Mortti heilutteli kilikkarataan tovosen aekaa Unelman eissä, joka oli kyllä peittäny kasvosa käsillään, mutta tietennii se kahto tappausta sormiisa läpi. Morttipoeka se sae vehekeesä sopivalleen kuivattuva ja pieli vielä kiinni kilikkarastaan ja vilikuili kumpaanki suuntaan tietä pitkin, että näkkyykö kettää. Vähäsen aekaa se ryöttä jo kerkisi palliloesie rapsutella, vaen sillon alako taas kuuluo auton takakontista passon jytke. Pikkusen ihimeissään Mortti päätti jättää hemputtelun kesken ja vilikasta peräkonttiin, että minkälaeset kaapit siellä on kun nuin jyskyttää.
Unelmatyttönen se kävellä läpsytteli raekkaassa syysaamussa niin että se ihanaenen hivuskuontalo pomppi hartijoelta korkejalle askelten tahissa. Käsimutkassa Unelmalla roekku semmonen vanhanmallinen pärevasu, jossa oli pikkunen lemunaatipullo ja kuivettunutta nissuo. Aena sillontällön Unelman kuluku toppasi ja hän ottaa nappasi polunvarresta jonku pystyyn kuivuneen saraheinän pannen sen korriisa, taekka kourasi puolukoeta naamaasa. Höh, ei se naamaasa niitä hieronu, vaen suuhusa se ne nappasi. Maalima näytti Unelman silimissä tänä aamuna erityisen mukavalta, syynä hyväntuulisuuteen oli myös yöllä nähty uni, jossa komeja rinssi oli ollu Unelman kans meleko likekkätä ja pikkusen Unelmatyttösen pikkuhousutki oli mahtanu kastuo yön aekana. Toesakseen Unelman mieli oli vähäsen huolekas, hän nimittäen tunsi kehossasa olevan semmosija muutoksija mistä pioolokien opettaja oli taennu maenita muutamie vuosie sitte kansakoulussa, vae mikä peruskoulu se lie nykyjään.
Vaen sitte sattuki semmosta, että Unelma muistaa tappauksen vielä tännäe päevänä, jos oekeen pinnistääpi. Se nimittäen kuuli kuinka lähellä menevän tien varteen pysähty auto. Se oli justiisa se sama mersu mistä aijjemmin maenihin, mutta eihä Unelma riepu erottanu mersuva autosta ja hän siis havaettuvaan kiiltävän kulukuneuvon kyykisty pusikon taa kahtomaan. Semmonen miehenkuijjakehan se sieltä sakastista nousi ja käveli ihan Unelman pusikon luo ja rupesi onneton kuselle. Tae onnellinenhan se Mortti tietennii mersustaan oli, mutta sillae vaen ruukataan sannoa.
No, pissi lenti ja Mortti heilutteli kilikkarataan tovosen aekaa Unelman eissä, joka oli kyllä peittäny kasvosa käsillään, mutta tietennii se kahto tappausta sormiisa läpi. Morttipoeka se sae vehekeesä sopivalleen kuivattuva ja pieli vielä kiinni kilikkarastaan ja vilikuili kumpaanki suuntaan tietä pitkin, että näkkyykö kettää. Vähäsen aekaa se ryöttä jo kerkisi palliloesie rapsutella, vaen sillon alako taas kuuluo auton takakontista passon jytke. Pikkusen ihimeissään Mortti päätti jättää hemputtelun kesken ja vilikasta peräkonttiin, että minkälaeset kaapit siellä on kun nuin jyskyttää.
Peeter
Tämä Peeterhän oli tosijaannii rellotellu alakuun kolomatta päevää siellä peräkontissa. Oli se jo kertaalleen heränny, vaen sitte oli kätteen sattunu puolillaan oleva tenttupullo ja Peeteri oli lipittäny sen pahimpaan jannoosa. Pikkusen sillä meinasi olla hallusinaatijoeta sen takija ja se kuvitteli yhesti keinuvasa siellä takakontissa, niiku oesi ollu laevassa. Vaen tokkurassasa se älysi sevverta että eihä tässä missää laevassa olla, ku kotona tietenni unta nähhään. Sitte se tosijaan selevisi sevverta että tuossa pikkasen Oullun jäläkeen se älysi olevasa auton peräkontissa ja se möykytti peräluukkuun josko joku kuulisi, vaen ei niin mittää tulosta. Sitte se ronklasi aekasa peräkontin valojohtoja ja sae aekaseksi sen että valo sytty.
Näläkäki se sillä poekarievulla oli, pahimpaan näläkääsä se söe ensteeks melekosen tupon rasvasta rasselija joka niin ikkään löyty lattijalta, sen jäläkeen se pisteli oksennuksestaan löytyneitä meetvurstin kappaleita. Pikkasen se iletti, vaen kun ei ollu muutakkaa tarjolla. Sen jäläkeen se siirty syömään kynsijään ja jos ihan pikkusen tässä sinällään tojellisen kuulosessa tarinassa pannoo eholle, niin se söe vasemman kätesä sormet suunnilleen ensimmäestä niveltä myöten. Yäk…
Lopulta se auto sitte mennä rymilästi siihen paekkaan missä se Unelma piileskeli katellen kilikkarata. Peeterihä ajtteli että nyt se on kuskin kuultava sen möykytys ja se hakkasi että mäeske kävi. Ja kun se Peeter kuuli askelten tulevan peräkontin taa se valamistu loekkamaan ulos autosta…
Tämä Peeterhän oli tosijaannii rellotellu alakuun kolomatta päevää siellä peräkontissa. Oli se jo kertaalleen heränny, vaen sitte oli kätteen sattunu puolillaan oleva tenttupullo ja Peeteri oli lipittäny sen pahimpaan jannoosa. Pikkusen sillä meinasi olla hallusinaatijoeta sen takija ja se kuvitteli yhesti keinuvasa siellä takakontissa, niiku oesi ollu laevassa. Vaen tokkurassasa se älysi sevverta että eihä tässä missää laevassa olla, ku kotona tietenni unta nähhään. Sitte se tosijaan selevisi sevverta että tuossa pikkasen Oullun jäläkeen se älysi olevasa auton peräkontissa ja se möykytti peräluukkuun josko joku kuulisi, vaen ei niin mittää tulosta. Sitte se ronklasi aekasa peräkontin valojohtoja ja sae aekaseksi sen että valo sytty.
Näläkäki se sillä poekarievulla oli, pahimpaan näläkääsä se söe ensteeks melekosen tupon rasvasta rasselija joka niin ikkään löyty lattijalta, sen jäläkeen se pisteli oksennuksestaan löytyneitä meetvurstin kappaleita. Pikkasen se iletti, vaen kun ei ollu muutakkaa tarjolla. Sen jäläkeen se siirty syömään kynsijään ja jos ihan pikkusen tässä sinällään tojellisen kuulosessa tarinassa pannoo eholle, niin se söe vasemman kätesä sormet suunnilleen ensimmäestä niveltä myöten. Yäk…
Lopulta se auto sitte mennä rymilästi siihen paekkaan missä se Unelma piileskeli katellen kilikkarata. Peeterihä ajtteli että nyt se on kuskin kuultava sen möykytys ja se hakkasi että mäeske kävi. Ja kun se Peeter kuuli askelten tulevan peräkontin taa se valamistu loekkamaan ulos autosta…
Oli kuka oli
Unelma kohottautu pikkusen pusikossaan, sillä kun naesten tappaan kiinnosti nähä minkälaenen riekkujaenen se peräkontissa on. Tiijjä vaekka perhantilaeskoera, taekka luostarin apotti, Unelma mietti ja nauraa kiherti hilijaa. Se kun oli kerran nähäny telekkarissa perhantilaesen ja apotti tuli sillä muuten vaen mieleen.
No, Morttiha näppäsi oekejan kätesä peräluukun aukasuvivulle ja tempasi luukun auki että heilahus vaen. Suunnilleen kaks satasosasekunttija myöhemmin Peeteri otti ja loekkasi sieltä peräkontista. Pikkasenhan se mahto Mortin suuvärkki auvveta ihimetyksestä ja silimät sillä kans pakrotti ku yhellä sukulaesmiehellä kahen romillen hutikassa. Ja kun vielä kaekenlisäksi peräkontista lemahti semmonen haju että hyi saakutirallaa, niin Mortti ei kahteen sekunttiin tienny mitä tehä. Mutta sitte se muisti mitä oli äsken tekemässä ja meni tien toeselle puolelle pusikkoon… oesko tuo merkki jonniinsortin järkytyksestä. Sanottakkoon kuitennii, että meleko pijan se Mortti tappavuksen jäläkeen vaehetti sen mersun poes, kun se ei ennää tohtinu sen peräkuukkuo aukoa ja kaverit meinasi jo piipaa-autova tillaelle sen takija…
No, tämän saksanpoetsu, sehän juoksi minkä jalakoesta peäsi ihan sen Unelman vierestä, niin likeltä että Unelma luonnonlapsena sae vaenun Peeterin ominaestuoksusta ja pysty näen seoraamaan Peeterijä ilimavaenulla. Meleko öykeitä hajusteita se autosta karannu poetsu Unelman mielestä käytti. Vaen perrään oli lähettävä, se kun oli Unelman mielestä justiisa samannäkönen ku se rinssi siinä unessa, vaen pittuus ja tukan väri heitti…
Unelma kohottautu pikkusen pusikossaan, sillä kun naesten tappaan kiinnosti nähä minkälaenen riekkujaenen se peräkontissa on. Tiijjä vaekka perhantilaeskoera, taekka luostarin apotti, Unelma mietti ja nauraa kiherti hilijaa. Se kun oli kerran nähäny telekkarissa perhantilaesen ja apotti tuli sillä muuten vaen mieleen.
No, Morttiha näppäsi oekejan kätesä peräluukun aukasuvivulle ja tempasi luukun auki että heilahus vaen. Suunnilleen kaks satasosasekunttija myöhemmin Peeteri otti ja loekkasi sieltä peräkontista. Pikkasenhan se mahto Mortin suuvärkki auvveta ihimetyksestä ja silimät sillä kans pakrotti ku yhellä sukulaesmiehellä kahen romillen hutikassa. Ja kun vielä kaekenlisäksi peräkontista lemahti semmonen haju että hyi saakutirallaa, niin Mortti ei kahteen sekunttiin tienny mitä tehä. Mutta sitte se muisti mitä oli äsken tekemässä ja meni tien toeselle puolelle pusikkoon… oesko tuo merkki jonniinsortin järkytyksestä. Sanottakkoon kuitennii, että meleko pijan se Mortti tappavuksen jäläkeen vaehetti sen mersun poes, kun se ei ennää tohtinu sen peräkuukkuo aukoa ja kaverit meinasi jo piipaa-autova tillaelle sen takija…
No, tämän saksanpoetsu, sehän juoksi minkä jalakoesta peäsi ihan sen Unelman vierestä, niin likeltä että Unelma luonnonlapsena sae vaenun Peeterin ominaestuoksusta ja pysty näen seoraamaan Peeterijä ilimavaenulla. Meleko öykeitä hajusteita se autosta karannu poetsu Unelman mielestä käytti. Vaen perrään oli lähettävä, se kun oli Unelman mielestä justiisa samannäkönen ku se rinssi siinä unessa, vaen pittuus ja tukan väri heitti…
Loppulällätys
Mitäpä tässä sitte muuta ennää läkrättelemään, kuin että Unelma sae kiskottuo sen Peeterin hetteestä noen parinsaan metrin peästä Unelman kojista ja isäsä kans Unelma haalasi sitte Peetrin saunalle jossa poeka kylyvetettiin tolokusti. Enshättään meinasi kielen kans olla ropleemie, vaen pikkuhilijaan Unelman kansakoulun enklannilla sitä alakuun peästiin. Ja kun isäukko peäsi sammoehin aekoehin ruhtinaalliselle myeli-eläkkeelle niin oekejastaan meleko mukavastihan ne eleli. Kuoli se isäukko tosin parin vujen peästä, mutta nuoripari nosti vaenajan kukkienkerruulta rokuliin jeäneeseen pakastimmeen ja näen eläketulo tuli silläkonstin vielä puolisenkymmentä vuotta, jollonka Peeteri ja Unelma laetto errään talaven tuiskuisimmasta päevistä vaenajalle sukset jalakaan ja haalasivat sen mäjen jyrkimpään rinteeseen. Parin päevän peästä ne sitte tekivät kattoamisilimotuksen. Kevvään tehessä pajunkissoja sen sitte löyti joku hangilla hiihtelijä, joka vei suruviestin talloon ja siinä sitä sitte vesiteltiin ja Unelma tietennii oli surun murtama, mutta ehkäpä sitä suruva lieventäsi se seikka että isäukon laatikosta löyty jo etellisenä syksynä paremmanpuoleinen säästöhenkivakkuutus, joka oli tehty niin mukavasti että korkotuotto oli riittäny reippaasti vuotuisiin vakkuutusmaksuihin.
Joskus satteisina syysiltoena se Peeteri kaepaeli pikkusen kotimaahasa, mutta kun joka ohorille ilimausi semmonen vaalejatukkanen sikramo, jonka silimissä oli häevähystä peilityyntä mehtälampeja, johon toesinaan kuikkapoekijaenen teki pientä aallon väläppää uijjessaan, niin Peeteri tyyty tyytyttämmään kotikaepuutaan kahtomalla saksalaesie polliisisarjoja. Teki siitä sen vanahemmat kansaenvälisen etintäkuulutuksen, inetrpoliki oekeen televisijon kautta kuvvaa lähetti ja kyseli josko oesi tämmöstä näkyny. Viimmein se Peeteri lähetti äetillesä kirjeen, pannen kaks kuorta päällekätä. Päällimmäesen osotteeksi se laetto postitoemiston rasilijasta ja sitte se pani matkaan parikymppisen ja pyysi postittamaan sen sisällä olevan kirjeen saksassa olevaan osotteeseen. Siinä kirjeessä se maenihti olevasa rasilijassa kahvinpapuja poemimassa ja kerto että sillä on muijjana intijaaninaenen.
Että näehin sannoehin peätän tarinani ja muistakaa että tähänni saattaapi joku opetus sisältyö. Jos ei muuta niin ei kannata rokulissa olevata pakastinta hävitteä, tiijjä vaekka sitä tarvii joskus…
-Että tämmönen tarina, saapi antaa moetteitaki...
Mitäpä tässä sitte muuta ennää läkrättelemään, kuin että Unelma sae kiskottuo sen Peeterin hetteestä noen parinsaan metrin peästä Unelman kojista ja isäsä kans Unelma haalasi sitte Peetrin saunalle jossa poeka kylyvetettiin tolokusti. Enshättään meinasi kielen kans olla ropleemie, vaen pikkuhilijaan Unelman kansakoulun enklannilla sitä alakuun peästiin. Ja kun isäukko peäsi sammoehin aekoehin ruhtinaalliselle myeli-eläkkeelle niin oekejastaan meleko mukavastihan ne eleli. Kuoli se isäukko tosin parin vujen peästä, mutta nuoripari nosti vaenajan kukkienkerruulta rokuliin jeäneeseen pakastimmeen ja näen eläketulo tuli silläkonstin vielä puolisenkymmentä vuotta, jollonka Peeteri ja Unelma laetto errään talaven tuiskuisimmasta päevistä vaenajalle sukset jalakaan ja haalasivat sen mäjen jyrkimpään rinteeseen. Parin päevän peästä ne sitte tekivät kattoamisilimotuksen. Kevvään tehessä pajunkissoja sen sitte löyti joku hangilla hiihtelijä, joka vei suruviestin talloon ja siinä sitä sitte vesiteltiin ja Unelma tietennii oli surun murtama, mutta ehkäpä sitä suruva lieventäsi se seikka että isäukon laatikosta löyty jo etellisenä syksynä paremmanpuoleinen säästöhenkivakkuutus, joka oli tehty niin mukavasti että korkotuotto oli riittäny reippaasti vuotuisiin vakkuutusmaksuihin.
Joskus satteisina syysiltoena se Peeteri kaepaeli pikkusen kotimaahasa, mutta kun joka ohorille ilimausi semmonen vaalejatukkanen sikramo, jonka silimissä oli häevähystä peilityyntä mehtälampeja, johon toesinaan kuikkapoekijaenen teki pientä aallon väläppää uijjessaan, niin Peeteri tyyty tyytyttämmään kotikaepuutaan kahtomalla saksalaesie polliisisarjoja. Teki siitä sen vanahemmat kansaenvälisen etintäkuulutuksen, inetrpoliki oekeen televisijon kautta kuvvaa lähetti ja kyseli josko oesi tämmöstä näkyny. Viimmein se Peeteri lähetti äetillesä kirjeen, pannen kaks kuorta päällekätä. Päällimmäesen osotteeksi se laetto postitoemiston rasilijasta ja sitte se pani matkaan parikymppisen ja pyysi postittamaan sen sisällä olevan kirjeen saksassa olevaan osotteeseen. Siinä kirjeessä se maenihti olevasa rasilijassa kahvinpapuja poemimassa ja kerto että sillä on muijjana intijaaninaenen.
Että näehin sannoehin peätän tarinani ja muistakaa että tähänni saattaapi joku opetus sisältyö. Jos ei muuta niin ei kannata rokulissa olevata pakastinta hävitteä, tiijjä vaekka sitä tarvii joskus…
-Että tämmönen tarina, saapi antaa moetteitaki...
Kommentit
Lähetä kommentti