Röpötööri

Hilijakseen virtovaa Kostonjoki ei kellu ennää pinnallaan lastu ei värjää vettäsä noki on hilijenneet rantasa ovat pijan tyhjinä seutusa tuvat seisöö öesin rannoellaan esi-isijen haamujen kuvat Syksyn sumussa virtovaa Kostonjoki ennen asukkaat sen vesistä pyytöjään koki eipä ennää oo seuvvuillaan tervaskantoja noeta nyt vaen partaellaan kulukee perhohattusie huppaelijoeta Laeskansieposti virtovaa Kostonjoki voemayhtiö sen valjasti se tiijjetään toki merimaesta autoella kuskataan kalat ja ihmisten laumat viepi virta ne takasi sieluisssan samat on raumat Kostonjoki se kuitennii vielä pikkkusen virtovaa joskus venekki kolisten sen rannasta irtovaa Kohta on tienooltaan navetat tyhjät lähti korkejalaetaseen karjat yhtälaella on rokuliin laetettu myöski neitosten munasarjat

  Oi Suomineito ikää nyt jo yli sata vieläkö on elos suurta unelmata olet jalo nainen tuntein vahvoin varusteltu sievin jenkkakahvoin   Oi suomineito sua rakastaa meistä moni olit luomu taikka silikoni ei sulle pärjää ruotsin mallit onhan käsivarsissasi kauniit allit   Oi Suomineito, neito maamme armaan vaikka värjännyt oot tukkas harmaan kirharruttaa hiukses joskus papiliotit kiitos kun, meidät suojiis otit   Oi Suomineito Suomen miehen ilo, huvi sinä kaunis oot kuin Suomen suvi sinä raikas oot kuin lähteen vesi siinä seisot, arpinesi suonikohjuinesi   Oi Suomineito vaikk on ikäs yli sata vielä elosi on unelmata oot kuin kaunis aamun nousu sinä senkin, sievä lökähousu!      

  Lehemät lauteilla   Meinaan mennä verkonlaskuun, vaen taetaa liikaa tuulla siksi pyörrän saonaan päen, oesi varmaan mukavata kuulla mitä raataeleepi Santra-satatonnari ja maho-Matilta kun sauvusaunassa on taasen nautaen saunailta Hiivin ihan saunan viereen ja kurkkaan akkunasta on Santran häntään sijottuna, jeesusteipin voemin vasta ja Matiltalla vuoro neämmä on löylyvettä heittää jo kuuluu kihinätä ja höyry akkunasta näkyvyyvven peittää   Kuuluu eäni Santran, sannoo kuinka elo ompi raskas -kun aena joku kiskoo utareista ja öesin maattava on paskas vaen kerran kuussa korkeintaan, joku ohimennen selekää harjaa ja kohta jäläkeen poejjinnan, jo joku ronklaa munasarjaa Että ehtimisseen tehtävä on meikän vasikoeta ja maetova on annettava, josta immeiset saa voeta ja onhan sitä saerauksieki, kerran liki lähtö oli kun utareissa jylläsivät yhtäaekaa aurejus ja koli Kuulen vastan lyöntejä ja toasen kihiseepi kiuvvas ja Santra sitte kuulumissie Matiltalta tiuvvas ja viimmein maho-Matiltaki auk

  On korpi ihan hilijanen peittää tienoon sankka sumu ja jossain kuusen persiessä makkaa vanaha humu siellä juurten lomassa on kuin pienen lapsen kehto ja siinä makaa kuorsaten vanaha-Ukkimehto   Se näkkee unta nuoruuvestaan mittaa siiven kolomatta sulukaa hei lukijat, jos on aikaa istumaan nyt vierelleni tulukaa niin kertoilepa tässä teille vanahan Ukkimeton vaiheet on siinä ollut suruja muttei puutu myöskään ilonaiheet   Jo kovin varhain lähtemään se joutui pesästään tosin aika kullannut on muistot hänen eka kesästään sen häjintuskin muistaa kuinka pyrstösulan otti kettu tai sen kanahaukan raapaisun sekin… nyt on rauhoitettu   On korpi vielä hilijanen osin sumu pois jo leiju ja piiloihinsa salaisiin menee kohta viimeinenkin keiju ja se Ukkimehto nukkuessaan kylykeänsä kääntää ja toista silmäänsä se raottaa kun jossain jokin ääntää   Vaan uni taasen tavoittaa tuon korven mehto-ukin on joskus vaikeaa niin noust

  Laulu Pyhitykselle   Oi Pyhitys Koston ihmeistä suurin sinä sieluuni soitannan saat ikuisen duurin sinä syömmeni maisema, heijastut uljaana, Koston tyveneen pintaan sinä rauhan saat syvimmän sinua katsovan rintaan   Oi Pyhitys Koston tunturi oma sinun rinteilläs kulkijan on olo autuas, soma sinun ikikuusesi rinteitten ja käkkärämäntysi jalot ne sieluumme sytyttää aina kirkkaimmat valot   Oi Pyhitys Koston takana loistat sinä uljaana ikävän kotiin palaavan poistat vaikka maailman tiet minut veisikin pois sinun profiilisi, kaunein aina sielunmasemain ois   Oi Pyhitys Koston kaunis silhuetti sinä lohdun suot sille jonka maailma petti sinä vaakaana seisot kohotat pilviin maanpinnan oothan muodoltas kuin, malli Koston neitojen rinnan  

 Joo, vaekka otsikossa maenitaannii liippovaa-sana, niin kysseessä ei suinkaan oo viikatteen liippoaminen, kun vaen aasinsillan kautta. Vae metavoorastako ne kirjallisuuspiiriissä puhuvat. Kun nimittäen siitä koronasta ajattelin maenita, että ei oo ennää poessulettu sekkää, etteikö se koronapasilli välähyväesi pitkin Oulu-Kuuamo maantieta onnikoejjen ja henkilömoppiiliin hansikaslokeroessa, toolin selekämykksissä taekka takajarrukenkässä ja kahtele sopivata kyytisähyppäyspakkaa vaekka tässä meijjän seuvvulla. Minä oon kyllä vikkutellu,että vetäsin kumikenkällä selevän viivan tuonne Porojojen sillan taa ja loehin siinä semmoset sanat, että koronapasille älyväesi matkustella takasi merimaehin vesikulukureittejä, käyttäen vaekkapa sitä Kostonniskan kalaporrasta varroen samalla joutumasta lahnan kirusiin ja siitä taas kohen Keminperrää... Että hitasusmaskie tässä pittää katella, jos maalikylässä ajeloo, taekka vaekka merimaessa asti. No,eipähä peltipolliisit saa kunnon kuvvaa,vielä kunmuis

  Niin se temariiin   kokkovus alotteen ilimoelle lykkäsi josta meijjän kesken sanottuna Heikkiki kovasti tykkäsi siitä kuuvven tunnin päevästä siis tehä vaen töetä eipä ennää minun tarvihe riehkasta öetä   Ja neki viikoloput vappaeksi tietennii suotaan tosin saattapi olla että alakaa kantturaen utareet vuotaan vaen kun lehmille sanon -en vastusta Marriinin tahtoa taetasi kantturat sillon silimät pyöreinä kahtoa   Ja kesälommaaki saesin kukaties kuukauvven-kaksi voehan pertteeni kun viimmein kävis meikälle flaksi vaen luulen että ministeri ihan tarpeeksi ei nää kun ei litlistä myyvvä säelörehhuo, ei heinää   Vaen viikonloppuna ompi puoluvekokkovus keppuin että jännän eärellä on populaatijo maalaesheppuin että oesikko viimmennii aeka siihen jo kypsää että ne kantturat meijjän ihan ite ihtesä ruokki ja lypsää