Aapelin jouluaatto

Aapelin jouluaatto

Kello pirtissä lyö viijesti verkalleen,
niihin aekoehin Aapeliki herrää
Niin kuin muinakin aamuina itekseen,
sannoo -kahavekupponen tekisi terrää
Siksi käppäelee hellan luo miekkonen
pannuun kauhalla kaatelee vettä
Parit halot sitten hellaan nakaten,
mies itelleen taas tuumaelee että
-sehän vissiinnii Jouluaatto nyt on,
pittää melekeesä koristaa kuusi
ruokakomeroon kurkkii mies verraton,
siellä outteloo eilinen muusi

Vesi hellalla viimmennii kiehahtaa,
siihen Aapeli höystöjä heittää
Välliin akkunasta ulos kurkistaa,
pimmeys vielä tienoota peittää
Vaen tähtijä taevaalla väläkehtii,
talon nurkkija pakkanen jyystää
Pöyvän luokse mies takasin kässehtii,
kupin kahvija vajilta ryystää
Sinä muistaa mies Joulun etellisen,
sillon Eetla oli hengetär tuvan
Kuoli poes se aekaan kevättuluvien,
lipaston peälle laetto Aapeli kuvan

Kuvan vierelle Aapelin askel käy,
nenäliinaan siitä pölyjä pyyhkii
Ja kun tietääpi että ei kellekkää näy,
hieman tuvassa miekkonen nyyhkii
Sitten suuntaapi ulos turkissaan,
tuppaan on saunasta tuotava kuusi
Ja sen tähellä ja nauhoella koristeltuaan,
maistuu hellalla lämmitetty muusi

Iltapäevällä, kun hiukan jo hämärtää,
Aapeli tolokusti vaatetta pukkee
Potkukelekan hän maantielle käännäyttää,
se veteraanin kulukuva tukkee
Monet kynttilät onkin jo syttyneet,
kun Aapeli kalamistoon kurvaa
Ovat kiireiset toisilla askeleet,
annoo Aapeli taevaalta turvaa

Ottaa pussukan, sarvesta potkurin,
on tulitikut sekä kynttilät siellä
Kohti rakkaansa hautaa suuntaakin,
vähän mennessään täytyypi niellä
Joku tuttukin vastaan askeltaa,
heille Aapeli hartaasti nyökkää
Ja kun hautakiven tutun hän näkyviin saa,
niin muistot nuo mielehen hyökkää

Mutta mitä nyt? Aapeli silimijään hieroo
ja itekseen tuumailee eäneen
-ihan harhojako minnäe nytten nään,
kun näjen enkelin kivelle jeäneen
vaen kun kiven luo ukkeli saisahtuu,
sen itelleen anteeksi suopi
se onki hautakiven ylle taepunut puu,
joka varjon, kuin enkeli, luopi

Siinä seisoo Aapeli kylymissään,
muistot lämpimät syömmessä kuikkii
Ja kun kynttilät hehkuvat syttyessään,
ne kuin kauneimmat tähtöset tuikkii
Kohta keäntää mies reittisä kotia päen,
illan hämäryys maelle jo hiipi
Minä Aapelin kulukevan portille näen,
hänen hartioellaan enkelin siipi