Ennevvanahaan (tämä teksti oli osa Koillismaa sydämmessäni- esitystä)

 JOULUAATTO 1970-LUVUN ALAKUPUOLELLA

Heräsin kun äiti napasutti valot kamariin vastikkään asennetusta valokatkasijasta. Se kun oli saatu

selekoseen sähköt, niin mikäpä siinä oli pällistellessä kattolampun alla ja kuunnella äitimuorin

käskynjakkoa.

-Alakakaaha poejjat joutuo puurolle, isä jo laetto rattorin nuoskumaan.

Eikä siinä auttanu ku konkoella jalanvilijaan, vejellä sukkie jalakaan ja mitä lie välihousuo ynnä muuta

kampetta sillon mistä oli päälle kiskoa. Ja käppäellä sitte vessan kautta köökin puolelle kaurapuuron

syöntiin. Velipoeka se teki suurin piirtein samat aamutoemet ja kohtapa sitä oli puurot tuulensuojassa.

Kohtapa se konkoeli isäukkoki ulukokausteelta köökiin ja maenihti kirosanan höystämänä että pakkasta

on rapijat kakskymmentä.

Kohta vejettiin lyyssie peälle ja ja kumikenkie jalakoehin. Äeti laetteli evväetä reppuun ja puski sinne

myös villasukkaan kiejotun aeramin kahvepullon, voeleipie ynnä liekkö joku nisun känttyki ollu. Ja sitte

isäukko meni repun kans rattorin koppiin ja minä haalausin velipoejajn kans rattorin perässä olevan

puurekan takaossaan istuolleen, persienalusina meillä oli tyhjät paperiset rehusäkit.

Kaehomilein kahtelimma poorraspielessä seissyttä joulukuusta. Yläkerran ukko ei ollu vielä kaekkie

taevasvaloja sammutellu, vaen melekonen rojo tähti vielä tuikki taevaankannerlla, kun päevä ei ollu vielä,

tae ennää pittuuvella pilattu.

Siinä sitä sitte mentiin kohti korpea ja siinä menomatkalla me velipoejjan kanssa arssinoetiin sitä että

tuopikohan se joulupukki mittää tae tullooko tuo ollenkaa käymään. Jalat meillä veri rantuo rattoritien

keskipaltteeseen ja lumi suihkusi kun Volvo BM mennä puksutti pakoputken lääppä räpättäen.

-On se hyvä rattori, tämä Volovo, sannoen

-Joo, kolmiviitoverku eijjoo mittää tähän verrattuna. Oli se hyvä kun isä osti tämän siltä Reohkahatulta.

Pijan, etten sanosi liijjnki pijan, oltiin leimikon reonassa. Isä sammutti rattorin ja hyppäsi ulos sakastisa,

me poijjat konkoelimme koevillemme ja puhistimma ryysyistämme enimmät lumenpölyt. Sen

kummempie käskynjakoja et tehty eikä tarvittu. Isa otti moottorisahan kuusenpersiestä, velipoeka kirveen

ja minä lapion. Ja siitä se peävän savotta alako, minä kaevelin puijjen tyveta palajaeksi, niinettä ne oli

heleppo sahata lyhyveen kantoon, isä kaaato ja katoko ja velipeoka hursi oksie kirveellä sen minkä

kerkesi. Ja semmosenna ne jatku puolillepäevin. Sitte istahettiin reen parruille ja kateltiin termospullot ja

muut evväät ja ruvettiin syömään. Eipä siinä palajo raataeltu, sen kun syötiin ja vähä paleltiin, saattopa se

isäukko tosin maenita että saesin kaevaa vähä laajemmasti että mahtusi paremmin sahhaamaan ja tietennii

joku meite velipoejjalle karsimisesta taekka pöllinipun teosta.

Vaen kohta oltiin taas työn touhussa. Lapijoen taas tovosen aekaa, vaen sitte isä huuti.

-Alaha sinnäe karsimaan ja kassoamaan, on nuita jo täksi päeväksi lapijoetu.

Ja eiku kirves minunnii kouransilimään ja karsimaan.

Niin sitä vielä tovonen työjeltiin ja kun alako olla jo meleko hämärää, niin rattori tulille ja kottie kohen.

Meleko viliposa se oli kyyti, vaen eipä siinä auttanu ku hytistä ja toevoa että matka joutusi. Ja kohtahase

kotimökki jo häämötti jajoulukuusi nöky hävinneen silläaekaa porraspielestä ja pienonen jännitys kaihesi

vellipesän seutuvilla, vae liekkö tuo lollu näläntunnetta.

Pirttiin mennessä tuoksahteli talossa joulun tuoksut, oli kinkkua piparkakkuo nissuo ja rieskoa. Ja se

joulukuusiki seiso niin kommeana että... Niin että tuli se joulu sinäki jouluna, pukki kävi ja lahjojaki se

jakeli. Ja kaeken ruunasi se, että oli kaks päevää vappaata mehtätöestä.