Lehmänläjärotkenroll

Meijjän Lutunen

Voe anteeksi lukija armahin
vaen on assien tynkeä toas mulla
että jos mitenkää kerkiet istahtaa
eikä ees potut oo tulella sulla

Kahtokea, kun se meillä se yksi kanttura
tae, jos sitä ihan nimeltäänki kuhtuva voesi
se myötääsä mahhaasa saerastaa
kohta sille kyyti kaet tilattava oesi

On sille rohtoja syötetty
hemesti on jopa harjallae rapsutellu
vaen ei se Lutunen siitä oo tokkeunu
on vaen kovin syvvään se huokaellu

No maetova se antaa mukavasti
joskus jopa parteen sitä malliksi tippuu
vaen sitten se taas heittäytyy vinkeilleen
ja tuntuu, että näekö tuon elonhalu poejjes lippuu

Kunnes illalla istahin viereen sen
tosin tarkistin, että hemesti jo pirttiin lähti
ja sitte Lutusta korvasta rapusttelin
sillon sen silimässä pilikahti tähti

Ja se rupesi mulle raataelemaan
ihan tosi, vaekka uskone että
se kertoeli minulle huolistaan
välliin hörppäsi kupistasa vettä

Se oli navetan ratijosta kuullu sen
että luomakunnan suurin rikollinen oesi
eikä saesi se herrojen mielestä röyhtaellä
eikä ees tolokusti pierasta voesi

Ja maaliman sivu sitä syyllistetty on
voevuoristaki, näen se raataeli minulle nauta
ja se sitten minnuo kielellään nuolasi
-Oe isäntä! Minuva nyt huolissaen auta

Minä silimänurkkaani hierasin
oesikko roskaa, taekka jotaki muuta
sitte peäsin jo tunteeni herraksi
vähä yskäsin ja pyyhkäsin suuta

-Voe kuuleha, Lutunen, minä ymmärrän
ei sinnuo vaevaakkaa, tauti ei puutos
vaen se mistä jokkaesesta metijasta toetotettaan
ja se on se pertteenin ilimaston muutos

Minä nousin ylös vierestään
hajin hangolla lavosta heinät
ja sen lupasin taasen räyhtäellä
ja pierrä, että tärisee seinät

Ja kun lähin poes, niin sen silimissä
oli toasa vanaha tuttu hohto
ja sen ratijon kiikutin roskikseen
se taesi olla tähän tautiin paras rohto

Vaen kiitokset lukijani, tojellae
kun mulle nyt hetkisen aekaasi annoet
ja kukatietää vaekkapa aatoksissas
Lutuselle heinijä, henkisie kannoet