Parsinavetan puolustuspuhe
Kansalaeset
Kukapa meistä ei oesi katellu joskus suomalaesta elokuvvaa, tae kukaties nähny unta, jossa huivipäenen sorja emäntä lypseä kihnuttaa suomenkarjan lehmää puuparsin varustetussa navetassa. Maeto mennee suihkuna sankkoon ja vaahtoa kertyy rivakasti täyttyvän astian pintaan. Sillontällön lypsäjä huitasee kärpäsen huivistasa ja saattaa jopa uksie lievällä voemasanalla pörreävätä pörrijäestä. Joskus läsähtää kostejansiepppo häntä tämän kuuvven lapsen äetin naamanseutuun. Ja saattaa se lehmäki josku kinttuosa kohotella. -Kö, asetuha, kivahtaa tämä eloveenakaurapuuropaketista tuttu naenen ja hetken puolelta toeselle heiluva länsisuomalaenen asettuu toasa paekallesa, kukaties nappovaa pikkusen heineä suuhusa, taekka jatkaa märehtimistään. Nuolasoo sitte turpaasa ja antaa oksitosiinihormoonin vaekuttaa maejjon virtaukseen. Majjonsuihke-eäniin sekottuu välillä perräemen kilinätä, kun tämä Mansikki eli Muurikki huitasoo kärpäsen naamaltasa ja räpyttellee silimijään kuin se se yks tummasilimänen elokouvatähti, mikä annelisauli se olikaa...
Ja ulukosalla pienonen tuulenvire heilauttaa seinällä roekkuvan maetotonkan kantta, josta aehetuu tuulikellomaenen kilinä. Peskyset koarteloo nevetan eissä ja ne sukeltelevat vuorotelleen pessiinsä räystäejjen alle taekka navetan ylisille. Jostaen mäjen takkaa alakaa kuuluo raktorin puksutusta ja ensimmäesenä essiin tulloo pakoputksesta nouseva savu ja pikkuhilijaa näkösille kohovaa kopittoman verkutsoonin istumella istuvan isännän lippalakki ja kohta koko yläroppi, ynnä raktori. Raktori vettäää perässään peräkäryö jossa on viikatteella niitettyö heinää ja pari perreen vanhinta lasta istuu heinäkasassa haravoeneen ja hankoeneen.
Aurinko kimaltelloo ja sen sätteet leikkii tuulenvirreessä liplattelevan järven pinnalla, jokunen verkonkukkuki näkkyy keinahtelevan onnellisen tietämättömänä tulevasta rikollisesta hapituksestaan. Ja pienonen haeku nousoo rannalla olevan saunan savupiipusta, kun vanaha emäntä siellä sytyttellöö saunan kiukaan alle tulta, se kun on lauvvantaeilta.
Eikä kaeken tohinan keskipisteenä oleva parsinavetta tiijjä ollenkaa minkälaeseksi pahhuuvven pesäksi sen aeka tulloo tuomihtemmaan. Kohtapuoliin sen paekanpeällä valetuista tiiliistä tehty seinä on saava pyöriväalustasen kaevinkonneen puomissa roekkuvan muurinmurskauspallon kylykeesä, taekka kukaties sen hirsiistä tehyn seinän läpitte työntyy moottorisahan terälaeppa ketjuineen, taekka joku satuhassi eli pekkahaavisto työntää sen seiniin porattuihin reikiin tynämeetijä. Tahi kirkonkylän vpk pittää rakennusta sammutusharjotuksen kohteena. Siitä siihen että korkejalaetanen on ehtiny noutaa viimmesennii vasikan meetvurstimakkaran raaka-aeneeksi, taekka sen vasikan äeti on jalostettu etelän ravintelissa häräksi. Ja isäntä ja emäntä on hyyrätty kirkonkyllllään vaevaestalloon eli välilanssiin, eikä ees satatonnari-kunnijakirjaa oo suvvaettu matkaan ottaa, puhumatikkaa valtterieeksrömmi-mitalliista.
Eikä kenellekkää tuu mieleen, että tuosta parsinavetasta otti maetosa ja mutkan kautta leipäsä ne tuhannet ja taas tuhannet sikramot, jotka lähtivät aekonaan Ruottiin Volovon eli Saapin tehtaelle, taekka sitä ennen Ameriikkaan. ja onpa sieltä nousu kansantaeteilijjaa, rohvessorriie, pankkiherraa, metsurie , lomitttajjaa ja muuta jaova sakkie tätä Suomea rakentammaan, eikä läheskää aena pirruus mielessä.
Ja mitäpä' oesi ollu iliman parsinavettata se Peätalon Riitun elämä, ei oesi Hermannin tarvinnu uksie kontujen polokemista tunkijoon, ei oesi ollu paekkaa misää nohitella Kalle viemään kirkonkyllään sannaa kunnan tohtorille, taekka ei oesi ollu mistä sipultoa juustoleipeä kahvin sekkaan, kun Jakitan akka ja muut kylän muorin kokkoontu juoruomaan.
Ettätuota, pelastakkaa ees yks parsinavetta, jos ei muuton, niin siksi että ees joku joskus vuosiin, satojen taekka tuhansiin vuosiin peästä näkisi, että mistä Suomen vähäväkinen kansa on joskus voemasa ja eineesä saanu. Että ei se oo aena aeka ollu pelekkää ropottihommaa, eikä Rasilijan antipijoottilihhaa. Ja että on joskus ollu aeka, kun ihmisen käsi on rapsutellu lehemän kylykeä taekka peräpeätä, puhumatikka sitä hännätyvveä, sukalla eli iliman... ja että lehmälläki on joskus ollu ihan oma yksiö, johon se on osannu ulukokausteelta käppäellä antamaan istäväjelle sitä valakosta kultaa, josta on tehty itelle juustoa. Taekka tätit ynnä setät meijeriissä on siitä jatkojalosteita laatineet, kuten voeta-viilie ja jopa jukruttie, purkkimaejjosta puhumatikkaa.
Ja seon ollu sitä onnellisen lehmän maetoa... ettämistäkö tiijjän, no,minä aenaski tunnen ihteni hyvin onnelliseksi, kun otan jääkaapista ihteni taekka hemestin lypsämää maetoa, hörppeän sitä lasillisen tae kaksi ja sittäe pyyhkäsen paejjanhijjaan suurustinieni ja sanon jotta ääähhh!
Että pelastettaanpa ne parsinavetat,!
Kukapa meistä ei oesi katellu joskus suomalaesta elokuvvaa, tae kukaties nähny unta, jossa huivipäenen sorja emäntä lypseä kihnuttaa suomenkarjan lehmää puuparsin varustetussa navetassa. Maeto mennee suihkuna sankkoon ja vaahtoa kertyy rivakasti täyttyvän astian pintaan. Sillontällön lypsäjä huitasee kärpäsen huivistasa ja saattaa jopa uksie lievällä voemasanalla pörreävätä pörrijäestä. Joskus läsähtää kostejansiepppo häntä tämän kuuvven lapsen äetin naamanseutuun. Ja saattaa se lehmäki josku kinttuosa kohotella. -Kö, asetuha, kivahtaa tämä eloveenakaurapuuropaketista tuttu naenen ja hetken puolelta toeselle heiluva länsisuomalaenen asettuu toasa paekallesa, kukaties nappovaa pikkusen heineä suuhusa, taekka jatkaa märehtimistään. Nuolasoo sitte turpaasa ja antaa oksitosiinihormoonin vaekuttaa maejjon virtaukseen. Majjonsuihke-eäniin sekottuu välillä perräemen kilinätä, kun tämä Mansikki eli Muurikki huitasoo kärpäsen naamaltasa ja räpyttellee silimijään kuin se se yks tummasilimänen elokouvatähti, mikä annelisauli se olikaa...
Ja ulukosalla pienonen tuulenvire heilauttaa seinällä roekkuvan maetotonkan kantta, josta aehetuu tuulikellomaenen kilinä. Peskyset koarteloo nevetan eissä ja ne sukeltelevat vuorotelleen pessiinsä räystäejjen alle taekka navetan ylisille. Jostaen mäjen takkaa alakaa kuuluo raktorin puksutusta ja ensimmäesenä essiin tulloo pakoputksesta nouseva savu ja pikkuhilijaa näkösille kohovaa kopittoman verkutsoonin istumella istuvan isännän lippalakki ja kohta koko yläroppi, ynnä raktori. Raktori vettäää perässään peräkäryö jossa on viikatteella niitettyö heinää ja pari perreen vanhinta lasta istuu heinäkasassa haravoeneen ja hankoeneen.
Aurinko kimaltelloo ja sen sätteet leikkii tuulenvirreessä liplattelevan järven pinnalla, jokunen verkonkukkuki näkkyy keinahtelevan onnellisen tietämättömänä tulevasta rikollisesta hapituksestaan. Ja pienonen haeku nousoo rannalla olevan saunan savupiipusta, kun vanaha emäntä siellä sytyttellöö saunan kiukaan alle tulta, se kun on lauvvantaeilta.
Eikä kaeken tohinan keskipisteenä oleva parsinavetta tiijjä ollenkaa minkälaeseksi pahhuuvven pesäksi sen aeka tulloo tuomihtemmaan. Kohtapuoliin sen paekanpeällä valetuista tiiliistä tehty seinä on saava pyöriväalustasen kaevinkonneen puomissa roekkuvan muurinmurskauspallon kylykeesä, taekka kukaties sen hirsiistä tehyn seinän läpitte työntyy moottorisahan terälaeppa ketjuineen, taekka joku satuhassi eli pekkahaavisto työntää sen seiniin porattuihin reikiin tynämeetijä. Tahi kirkonkylän vpk pittää rakennusta sammutusharjotuksen kohteena. Siitä siihen että korkejalaetanen on ehtiny noutaa viimmesennii vasikan meetvurstimakkaran raaka-aeneeksi, taekka sen vasikan äeti on jalostettu etelän ravintelissa häräksi. Ja isäntä ja emäntä on hyyrätty kirkonkyllllään vaevaestalloon eli välilanssiin, eikä ees satatonnari-kunnijakirjaa oo suvvaettu matkaan ottaa, puhumatikkaa valtterieeksrömmi-mitalliista.
Eikä kenellekkää tuu mieleen, että tuosta parsinavetasta otti maetosa ja mutkan kautta leipäsä ne tuhannet ja taas tuhannet sikramot, jotka lähtivät aekonaan Ruottiin Volovon eli Saapin tehtaelle, taekka sitä ennen Ameriikkaan. ja onpa sieltä nousu kansantaeteilijjaa, rohvessorriie, pankkiherraa, metsurie , lomitttajjaa ja muuta jaova sakkie tätä Suomea rakentammaan, eikä läheskää aena pirruus mielessä.
Ja mitäpä' oesi ollu iliman parsinavettata se Peätalon Riitun elämä, ei oesi Hermannin tarvinnu uksie kontujen polokemista tunkijoon, ei oesi ollu paekkaa misää nohitella Kalle viemään kirkonkyllään sannaa kunnan tohtorille, taekka ei oesi ollu mistä sipultoa juustoleipeä kahvin sekkaan, kun Jakitan akka ja muut kylän muorin kokkoontu juoruomaan.
Ettätuota, pelastakkaa ees yks parsinavetta, jos ei muuton, niin siksi että ees joku joskus vuosiin, satojen taekka tuhansiin vuosiin peästä näkisi, että mistä Suomen vähäväkinen kansa on joskus voemasa ja eineesä saanu. Että ei se oo aena aeka ollu pelekkää ropottihommaa, eikä Rasilijan antipijoottilihhaa. Ja että on joskus ollu aeka, kun ihmisen käsi on rapsutellu lehemän kylykeä taekka peräpeätä, puhumatikka sitä hännätyvveä, sukalla eli iliman... ja että lehmälläki on joskus ollu ihan oma yksiö, johon se on osannu ulukokausteelta käppäellä antamaan istäväjelle sitä valakosta kultaa, josta on tehty itelle juustoa. Taekka tätit ynnä setät meijeriissä on siitä jatkojalosteita laatineet, kuten voeta-viilie ja jopa jukruttie, purkkimaejjosta puhumatikkaa.
Ja seon ollu sitä onnellisen lehmän maetoa... ettämistäkö tiijjän, no,minä aenaski tunnen ihteni hyvin onnelliseksi, kun otan jääkaapista ihteni taekka hemestin lypsämää maetoa, hörppeän sitä lasillisen tae kaksi ja sittäe pyyhkäsen paejjanhijjaan suurustinieni ja sanon jotta ääähhh!
Että pelastettaanpa ne parsinavetat,!
Kommentit
Lähetä kommentti