johonniisetämäkii

Samovaarin sammaani


Maetokärryjen rattaesta kuulu niille ominaesta vinkumista, kun Leppäsen Hertta työnteä venksutteli niitä pitkin mahtäautotietä. Kärryjen toesta renkasta oli paekkaeltu keärimällä sen ympärille punasta paalinarruo ja pikkusen sammaenen ratas pyrki vipattammaanki laeskannäköseti, kun joku kylän poejjanmulukuista oli ajjaa rymmäyttäny solihver eksportilla kärryjen kylykeen. Oliha se poeka saanu nimesä kuulla kun samassa rytäkässä oli koatunu moahan melekeesä soavillinen Hertan kerräämie käpyjä.
-metähoetoyhistykselle minä niitä, oli Hertta ätissy meleko kirrein leovoen käpyjen kerruun syytä assieta tiejustelleelle, ohi hölökkäävälle huppaelijalle. Kirrein leovvoen sen takija, kun uuvvet hammasrotteesit tahto tämän tästä luiskahella ulos ja oli parriin otteeseen puonnu maahanni. Ja mistäpä Hertta oesi arvannu mittää liimoja suuhusa tällätä hampaejjen paekallaa pysymiseksi ja toesakseen tokkopa niitä ossuuskaupan myymäläautosta oesi ollu saatavillakka. Korkeintaan jotaki tiptop liimoa, ja jos sitä oesi suuhusa tällänny, niin oesi matkanteko voenu olla meleko mutkasta.

-Vittu tätä ihimisen elämätä, uksi Hertta itekseen ja asetteli jostaki matkaan tarttuneijjen alumiinitikkaejen raatoja vasten männyn kylykeä. Hertalla kun ei sattuneesta syystä, tae oekejastaan usseamman tekijän yhteissummana ollu kertyny vähejää kasorahoja ja sen piti sen takkie koettoa kerätä rahhaa elämissen ja kuuvventoesta kissan ruokkimisseen. Oli se Hertan ukkoki vielä elossa, valitettavasti, vaen se sae omalla eläkkeelläsä hommattuo ne hiivat ja sokerit, mitä sen nauttimaan keskenkäyneeseen sahtiin meni. Vaen mihinkää hommaan siitä ei ollu avuksi, ei ees tikkaejen pönkäksi. Pari kertoa se oli ollu melekeen selevinpäen Hertalla kaverina ja höpöttäny että kyllä hää pittää näetä tikkaeta aenaski, vaen mitästä paskoa. Oesko Hertta kerenny ees kolomannelle rapulle, kun ukko oli huomannu, että saatana, illotiinihä se on loppu.

Niin se Hertta siis asetteli tikapuita nojalleen puun kylykeen, haakuroe sitte puuhun semmonen kankaasta ommellun eturepun kanssa. Poemi siihen käpyyö minkä ylti ja ravisteli puuta niin että monijaeta hennompija oksija tiputti käpysä maahan, josta ne oesi heleppo napata matkaan. Siinä se kulu alakusavotta hupasasti, jos tuota nyt kovin hupasaksi hommaksi saato maenita. Vaen olihan tuota saalista tullu jo siihen malliin, että Hertta arveli hyvinnii pystyväsä ostamaan kävvyilläsä saamilla rahhoella kokonaesen ossuuskaupan-leipäpussin ja jos oekeen on tuurit kohillan, eikä ala suonikohojuja juimimaan, niin vielä oesi hyvät mahollisuuvvet maetopuriiin ja parriinsattaan rammaan kotlerimakkarata.

jatkuu

Sitte se sammaani selevitti, että oli joutunu tuonne samovoariin joskus maalimanaekana, ei vissiin itekkää tienny millon. Oesko tuo kuitennii ollu venäjän vallanaekaa, kun se puheli laukkuryssiistä ja sen semmosista. Joku vittumaenen lapinnoeta sen oli samovaariin taekonu, kun Samppa oli pikkusessa pontikkapöhönässä ruvennu hipelöemään sitä noetaa, joka oli sattumoesin sammaa sukupuolta ja mahoton naesten perrään. Vaen sehä ei siihen aekaan oekeen hyvällä katottu, jos pikkusenkaa poekkesi roolista, kertoeli Samppa ja Hertastä näytti että itkuun tuo kohta pollahtaa.
-Vaen nykyjään se on meininki toenen, tiesi Hertta selevitteä ja kerto kaekkiista muistamistasa julukkiksista ja Sampan noamalle levisi mahottoman levveä hymy. Ja se oli niin onnellisen näkönen, että oli ihan unohtoa sen tärkeimmän assien. Siis että ne kolome tovomusta…

-Meinasipa tosijaannii unehtuo, sano Samppa ja pyyhkäsi kämmensyrjälläsä hollille sattuneen kiven peältä enimpie moskie. Samppa kun oli pikkusen turhamaesen olonen, eikä muka suvvaennu että persukseen jäesi joku neolanen taekka öttijäenen.
-Sinähän kun vappautit minut tuosta samovoarista, niin soat esitteä kolome toevomusta. Parraani mukkaan minä sitte koetan niitä totteuttoa, että älä ihan mahottommie pyyvvä. Taekka, joo, aekaha se on kulunu ja soattapi olla että hevoset on erilaesie ku ennevvanahaan ja tarvinnekko sitä pettuo leipään ennää panna.
Hertta nauroa vällötti hampaattoalla suullasa ja maenihti moaliman tosijaan muuttuneen., kertoeli kuinka nykysi kuletaan penssiiniauttoella ja puhe kulukoo ilimojen halaki satoja, jopa tuhansie kilometrie. Ja sano se että nykyakkoakaa ei soa ennää heleposti tiineeksi, on ne tiejemiehet kehittänneet semmoset leäkkeet ja rautalangat että ei ruppea napa pönköttämmään vaekka kuinka höylejäesi. Samppa kahteli suu ammollaan ja eppäeli jo vahavasti että Hertalla ei oo vintissä kaekki huoneet lämpimillä. Vaen kun Hertta aekasa kanitti ja näytti lakkarissa olevan kännykkäsä ja sitte vielä asmapiippusa niin Samppa alako roapimaan peätäsä ja rupesi pikkuhilijaa uskomaan.

Hertta se sitte rupesi mietiskelemään että mitähä tuolta toevosi. Haluvaesikko mahottomasti rahhaa. Ei. Sukulaesakka se voetti lotossa peäpotin ja sekosi heti. Osti viis mersuo ja hommasi kikolon ahrikasta, rupesi kulukemaan nokka pystyssä, eikä ollu ennää tuntevinnaan. Vihoviimmein se heittäysi sosijaalitemokraatiksi ja oli jopa etuskuntavoaliehokkaana huonoen tuloksin. Mitälie, kolomas varahenkilö ollu. Yritti se tappoa niitä läpipeässeitä, etttä peäsisi Helssinkiin, vaen ei saanu henkiltä ku yhen. Ajo yhen kolomannen kauvven miesetustajan ylitte mersulla. Seki ukko oli teholla viis viikkoa ja oli vähällä toepuo, vaen kuoli kuiteski. Kiinnihhä se akka jäe siitä ja joutu linnaan. Sae kuuvven vujen tuomion ja ens viikolla se peäsöö hyvän käytöksen takija poes, muisteli Hertta itekseen ja sano sitte.
-Minä kun oon hyvin voatimaton immeinen, niin en ihan mahottommia voaji. Tekohampaat ne mulla lenti vinkkelin sinnuun tökätessä hevonvittuun, että jos saes uuvvet hampaat, tae ees ehtisit ne minun hukkoamat. Mieluummin tietennii uuvvet, ne vanahat kun on aenaski kolomesti kassaa liimattu.

Samppa kahteli toasa silimät pakrollaan.
-Että tekohampaat? Tä?
Ja toasa piti Hertan selevitteä juurta jaksaen assien laeta ja aukasi suusakki näytille. Usko se Samppa lopulta ja aeko yritteä löyteä meleko hyvät ja mielellään sopivat hampaat jostaki. Ja jos ei pikimiten löyvvy , niin katellaan sitte kahen niitä kavonneita. Sehä passasi Hertalle ja niin se Samppa lähti kelekkerehtimään tielleppäen hampaejjen mehtuuseen. Hertta puolestaan haki maetokärrystä reppusa ja tekasi metänreonaan tulet ja rupesi outellessa kahavinkeittopuuhiin.

Muutaman kilometrin jäläkeen onnikkaa ajavalla Osvaltilla rupesi naurattammaan muoriin posmellus niin pahasti, että se joutu kaevamaan onnikan akkunan alla olevasta kotelosta ristipeä meisselin. Sillä se hakkasi ihtejään reiteen aena kun meinasi nauru tirskahtoa ja kun viimmein oltiin polliisiasemalla, niin Osvaltin koepi oli jo ihan turta. Siitä siihen, että pysty jotennii lenkkasemmaan polliisiaseman huussin, jossa se nauro loppuun puoli tuntie suoraan huutoa ja niin että silimistä valu vettä ku ruokkolehemällä. Saeraslommaaha se Osvaltti sitte sae alun kolomatta viikkoa.

Oli siinä polliisiillaki meleko vaekejaa olla, kun montakymmentä mummaa koetti yhtäaekaa molittoa hampaattomin suin assiatasa ja huitoa kässiilläsä. Lopulta polliisi joutu tilloamaan Helssinkistä karhuryhymän appuun, sevverta merkilliseltä tappavus kuulosti.. Kyseli ne poliisit toki siltä eräoppaaltae puhelimella, vaen se sano outtaneesa vaekka kuinka pitkään sovitulla paekalla, vaen ei ollu muorie ilimaantunu. Vaen niin ne sae rauhotettuo mummat jollaellaella ja sitte ne mummat vietiin sinne kylypylään iliman sieniretkeä. Vaen naestentanssit jäe niiltä jostaki merkillisestä syystä välliin, liekkö nuo tunteneet ihtesä pikkuusen hampaattomaksi, meeppätiijjä.

Mehtään jeäny Hertta oli saanu häthättää kahavit kissautettuo ja kaateli justiisa ensimmäestä kuksallista itellesä, kun jo Samppa palasi matkassasa korillinen tekohampaeta. Ja siinä sitä oli, oli osarotteesie, oli kokosarjaa, oli kultahammasta sejassa ja oli kortajattuva ja meleko uutta. Pikkusen, tae no joo, meleko pahasti hämillään se Hertta hammasläjjää kahteli ja mietti että mistähä nuo on peräsi. Vaen ajtteli sitte että jos ne kuitennii on ihan poppakonstiilla essiin pomiloetu, että tuskimpa ne kenekää suusta on otettu. Kaeken varalta kuitennii Hetta joe kahavit ensimmäeseki, kaato sitte loput maahan ja keitti puhtaan vejen. Ja tappo sitte hampaesta maholliset pasillit ja muut öttijäeset kiehauttamalla kaekki kokkeilemasa rotteesit kiehuvassa veissä. Ja löytyhä ne meleko hyvät, kohtuullisesti suuhun istuvat hampaat. Niiettä meleko tyytyväenen se Hertta oli Sampan hammastoemitukseen ja kehasiki oekeen. Samppa oli tietennii mielissään ja hättäysi kysäsemmään tietennii sitä toesta toevetta.

-No, minä kun tässä tuota kahavie keittelin ja kahtelin ymprilleni, ja tietennii arssinoen tätä käpysavottata. Niin huomasin tuolla oekeen kommean ronttopetäjän, jossa on mahoton käppyö. takkuulla aeenaski saavillinen taekka kakski. Nii, meinottelin ensteeks, että kaajatanko sulla tuon puun, vaen sitte tuli mieleen, että eihästä nuin hyvvää käpypuuta pijä mennä koatamaan, ei, Vaen sillon mulle pätkähti mieleen, että josko hommovaesit mulle semmsoet pylyväskenkät, Hertta molitti ja osotti välillä sitä petäjätä jossa oli käppyö melekosen palajo.
Samppa se oli toasa ihimeissään ja tietennii se Hertta joutu melekolaela viimesen tapin takkaa selevittämmään niijjen pylyväskenkiin perimmäesen olemuksen. Ja kohtapa se Samppa nyökytteli siihen malliin, että Hertta laetto sen taepaleelle.

-Lähetäänkö illalla Portiojalle tonkoja pyytämmään, sano sähkölinjamiesten lavapakettiautoa sompaeleva Jalmari ”Jallu” Kannijaenen vieressäsä istuvalle Raimo ”Ramppa” Lehtoselle.
-Mmm mouu, mmmm, yritti Ramppa suoltaa vastausta puolikas munkki suussasa sillä seorauksella että munkinpalasie tippu rinnukselle. Viimmein Ramppa sae nieltyö munkin suusta ja köhi nyrkin sissään.
-Passovaaha tuo, akalla on justiisa kuukautiset, että ei oo mekkohomminkaa assieta, Ramppa kilahti.
Jotesakki Jallu arvasi Rampan vastauksen laavun, olihan nämä kaks kulukeneet linjoja huoltamassa jo puolenkytä vuotta yhessä ja harvemmin se Ramppa mihinkää kysymykseen osasi ihimisiksi vastata. Miehet raatasivat vielä hetken illallisesta kalareissusta, mutta sitte tultiinki jo huollettavan muuntajan kohalle ja Jallun piti pyöräyttää auto muuntajan lähellä olevan pikkutien liittymään.

Miehet nostelivat huoltotarvikkeet kiipeilyvälineineen hartijoettesa varraan muuntajalle vietäväksi. Kohta oltiinki jo muuntajan alla. Jallu laitto pylyväskenkät hetimmiten jalakoehisa ja ramusi jo toesta muuntajata kannattelevaa pylyvästä ylös, kun Ramppa vielä jamusi maassa istuven omien välineittesä kanssa. Toenen pylyväskenkiistä oli jo sijottu jalakaan kiinni ja Ramppa rupesi haakuroemaan toesta laetettavaks, kun yhtä-äkkie joku nykäsi maassa olevan pylyväskenkän kässiisä. Ramppa ei kerenny ees kunnolla säekähtää, kun jo sammaenen heppu kisko toesta pylyväskenkää Rampana jalasta.
-Elä saatana, Ramppa kilahti ja tarttu käsilläsä jalassasa vielä olevaan välineeseen. Vaen sitä ei oesi pitäny tehä. Pylyväskenkää kiskova Samppa nykäsi miesten varustelaatikosta vesurin ja hujjautti sillä Rampan jalan poekki poloven alapuolelta, että nassaus vaen. Saman tien Samppa katosi hatelikkoon molempien pylyväskenkiin kans. Pylyvääseen nouseva Jallu ei tienny allaalla käytävästä tohinasta mittää ennenko Ramppa rupesi huutamaan niinku siltä oesi lyöty jalaka poekki. Jallu vilikasi maahan päen ja näki kuinka verta suihkusi Rampan katkastusta jalasta. Äkkie, melekeen puottautumalla Jallu kiiruhti hättiin ja tempasi varustelaatikossa olevan kuormansijonta liinan ja pyöräytti kiristyssitteen Rampan jalakaan. Sitte eiku kännykällä soetto hätänumeroon.
-Kuule, se taetaa se illallinen kalareissu jeähä välliin, Ramppa kähisi vierssä kahtovalle Jallulle, kun sitä kannettiin pelastushelikopteriin.
-Tullooha niitä muitae iltoja, saavappa kalat vappaasti naijja meijjän puolesta, yritteli Jallu kähistä jonku vitsintapasta ja mietti että ei taejja kaveri olla ihan heti tonkoja onkimassa.

Marttakerholaesten tekohammasvarkautta varten paekalle tilattu karhuryhmä sae pijan uutta purtavaa. Paekallisesta terveyskeskuksesta tuli ilimotus, että tekohammasvarkaan näkönen heppuli oli katkassu erräältä sähkölijnamieheltä kintun ja vieny samalla pylyväskenkät. Karhuryhmän peällikkö Severi ”Serlokki” Holoma veteli polliisiasemalla savuja isokoppasesta piipustasa ja nosteli toesta kulmakarvaasa sen näkösenä että tässä ollaan tekijämiehie. Käppäeli sitte huoneessa pari minnuuttie eestaas ja napsautti sormijasa.
-Selevä tappaus, se on niitä helssinkiläesie lintuponkareita, nehän oli vieny tuolla toesessa kunnassa samote sähkömiehiltä alumiinitikkaat. Oli kuulemma ollu harvinaenen renkastettava, eikä olleet muka kerinneet ommie tikkaeta hommata. Taekka peässeet muuten puuhun. Toesta vuorokautta oli sähkövirman ukko virunu muuntajalla, enneko joku hoksi kaevata. Nyt ne on tietennii löytäneet jostaki ronttopetäjästä kotkan pesän, ja tarvihtoo pylyväskenkie siihen. Jalan ne on ottanu mukkaan syötiksi emolle, taekka jos se sattu olemaan jalassa se kenkä. Eikä ukko ruvennu suosijolla luopumaan siitä. Nii,… saattaa olla jopa riinpiissin sakkie. Sillon se menneeki supon assieksi, kröhöm, Serlokki selevitti varman kuulosella eänellä.
-Entä ne hampaat, kotkanpoekiillekko se niitä, usahti paekallinen nuorempi konstaapeli Annukka Liikanen, mutta katui sanomaansa jo kesken lauseen ja halusi vajota lattian läpitte. Serlokki vilikasi Annukkaan pahan näkösesti ja tuhahti.

Serlokki oli jo ehtiny tilata polliisilaetoksen helikopterin ja pijan puolet karhuryhymästä nousi siihen, toesen puolikkaan jääjessä outtamaan komentoja.
-ja nyt poijjat silimät tarkkana, jos neättä kenekää rammuavan puuhun, niin heti ilimotus. Taekka muuta eppäelyttävvää niin sanokoa ja tarkastettaan assie. Erityistarkkaelulistalla ovat pitkäpartaeset lintuponkarin näköset, lisäsi Serlokki vielä unohtaen että tiettävästi varkaalla ei ollu partaa.

Hertta kassaeli kahavivehkeitäsä maetokärryihin ja pallaeli takasi ihhaelemmaan löytämeäsä runsaskäppyistä petäjätä. Ja mietiskeli että jos Samppa on läheskää yhtä rivakka, niin ne pylyväskenkät on teällä meleko pijan. Eikä siinä palajo ehtiny nokka tohista kun Samppa jo kurahti paekalle ylypejän näkösenä.
-Tuossa on, rouvva on hyvä, Samppa sano ja nykäsi pylyväskenkät selän takkaa ku jotku pikkulapselle tikkarin.
Hertta valahti ihan kalapejaksi, sen piti kourie tovosen aekaa syvän allaa ja toesella käjellä se kaeveli nirtopurkkie lakkarista. Nakattuvvaan kielen alle nitron ja kun Hertta sae pikkusen normaalimpoa värrie noamalle, niin se utteerasi että mistä ne nuo, ja miksi siinä toesessa on ihan ku ihimisen jalakaa.
-tuolta minä nuo ja saapi tuon jalan poes, en vaen jeäny värkkäytymmään ja irrottelemaan sitä, kun ajattelin että jos on hyviinnii kiire, Samppa selevitti nauravalla naamalla ja näytti peokalollasa löytösuuntaa.

-Ei herranen aeka, mihin minnoon sekkaunu, ajatteli Hertta ja mietti samalla kuumeisesti poespääsyö tilanteesta. Siitä se oli nyt ihan varma, että ne tekohampaatki oli joijjenki suusta kerätty ja tuo jalaka on jonku ukkorievulta leikattu poes. Mitä minä oekeen tien tuo sammaanin kans, oesippa saatana saanu jeähä törppöösä, Hertta arssinoe ja hieroskeli käsijäsä hyvin levottoman olosena.
-Entäpä se kolomas toevomus, Samppa kysäsi oekeen reippaan olosena.
Hertta havahtu ajatuksistasa tojellisuuteen.
-Mahtaa olla tojempi kun haalauvvuttaan tässä pikimmiten mökille ja katotaan siellä josko jotaki keksin.
Sehän passasi Sampalle hyvin, sitä kun kiinnosti pikkusen että minkälaeset kortteerit sitä nykysi ihimisillä oli ja mikä kiireppä sillä toesakseen muutenkaa. Ei ollu niin vuosikymmenen peälle.

Niin ne lähti kävellä lemppasemmaan Hertan mökkie kohti. Hertta lykkäsi maetokärryjäsä jossa läsötti kävyt ja Sampan tuomiset. Samppa puolestaan kilihusi niiku mikäki huntalo poejjanmulukku, juoksi välliin ojan ylitte, heitti kivvie vitelikkoon ja iliveili muutennii. Hertalla vitutti Sampan vinkeet, vaen se kahto kuitennii viisaammaksi olla isommin puuttumatta asijaan, kun eihä sitä nuista ouvvoesta tiijjä, vaekka tuo nokkautuu kovastikki.

Mökin tiehaarassa Hertta näppäsi postilootasta postisa nakaten sen käpysaaviin, ajatellen että ehtiipä nuo maenokset ja laskut katella sisälläe. Mökkie lähetyttäessä Hertta huomasi uluko-oven olevan ravollaan ja peätteli siitä isännän kottiutunneen.
-Pitäsköhän se ukonruoja nakkauttoa tuolla Sampalla hetteeseen, mietiskeli Hertta, vaen luopu ajatuksesta, kun kuuitennii saesi ite syytteen, jos oesi väkivallan merkkie ukossa. Kun hertta ja Samppa alako olla ihan likellä mökkie, rupesi kuulumaan helikopterin säksätystä. Hertta ja Samppa pysähty kahtoa kuijjottammaan eänen suuntaan. Kohta ne näkiki talloa lähestyvän härrävärkin. Aurinko paestoa vällötti suunnilleen samalta kantilta ja kahtojiin piti varjostoa käjellä häekäsyö.
-Mitähänne nuo, Hertta usahti, vaen sitte sen ropin läpi mennä hurahti semmoset vilunvärreet, ettei elläessään ennen. Kone hurahti ylitte ja katosi metän taa. Hertta pukkasi maetokärrysä nurkan taa ja sitte se meni Sampan seoraamana pirttiin. Siellä heitä kohtasiki mitä melekosin näky, eikä hajukaa ollu ihan olematon.

Helikopteri mennä pörräsi kylykimyyryö kohen paekkaa, missä linjamiehen kinttu oli katkastu. Karhuryhymän ukot kahtelivat akkunoesta maesemaan välillä kiikariilla, välillä palajaalla silimällä. Lisäksi kopterin alaosassa oli vitejokamera, joka lähetti suoraa kuvvaa Serlokin läppärille. Serlokki kahteli viisaan näkösenä ruutuun ja huuteli mikrohvooniin ohojeita lentäjälle. Tovosen aekaa kopteri pärräsi jalankatkasupaekalla, vaen mittää eppäelyttävvää ei nähty, ei ramunnu kukkaa karvanaama linnunpesälle, eikä ees marjamiehie näkyny.
-Pitkästikkö täältä oli sinne hammasvaraspaekalle, utteerasi Serlokki lentäjältä.
-Kilometri-toesta, kuulu vastaus.
-Kurrautettaampa sitte sinneppäen, äsähti Serlokki vähä ärtyneelllä eänellä, sen oli ruvennu jo tuskastummaan koko touhuun.
Serlokki otti yhetyttä polliisiasemalle ja kysäsi, että kuinka likellä ne lähimmät talot ja minkälaesie asukkaeta niissä.
-Eijjoo ku yks asuttu talo niillämaen ja siinäe asustaa vaen vanaha pariskunta, ukko juoppo ja akka elättäää ihtesä poemimalla marjoja, nii ja kalastelleepi se ja on se käpyjäe yhistykselle keränny.
-Yhistykselle, mille perkeleen yhistykselle, kivahti Serlokki.
-Metänhöetoyhistykselle, kuulu luurista.

Serlokki käski kuskin kurrauttaa talon likeltä, vaekka eppäeli että sieltä ei mittää kostu. Vaen jos sattuu sopiva paekka, niin laskeuvvuttaan ja kysellään, että jos on vaekka jottae merkillistä nähäneet. Kuski pyöräytti lentohärvelin oekejaan suuntaan ja niin sitä mennä pärrättiin kohen Hertan mökkijä. Kohta tölli oliki näkösillä ja kuski maenihti poertaella olevan pasi immeistä.
-Vae nii, Serlokki sano ja kaappasi vierelläsä olevasta kassista termospullon. Kaato siitä itellesä kahavet ja rupesi ryystämään. Sammaan aekaan vitejokameran kuvassa vilahti talon piha asukkaeneen, maetokärryineen. Vaen Serlokki joka lipitteli höröttivellijäsä ei huomannu mittää.

-Tuota, peällikkö Holoma, kuulu muuvvan vasta karhuryhymään valittu, joka oli tiiraellu muijjen mukana kiikarriilla maesemaan.
-Tä, usahti Serlokki suu täynnä munkkimössöä.
-Tuon talon pihassa oli maetokärryt, alotti nuorimies vaen Serlokki keskeytti ja maenihti että niihä se monesti on.
-Niinvan ku näytti että siinä oesi ollu vähä ku ihimisen jalankappale kyytissä, kakisteli nuorimies.
-vitut, oesiha minä sen huomannu läppärinruutusta, ärisi Selokki loukkaanuneena.

Serlokki Holomaa rupesi kuitennii nuoremman polliisimiehen maenihtema assie vaevaamaan sevverta, että se rupesi kahtelemmaan vitejokameran tietokonneelle tallentammaa vilimijä vaevihkaa. Kelasi sitä taakseppäen ja kun kuva alako olla haluvamassasa kohassa, niin Serlokki laetto vilimin tulemaan hijastettuna. Kohta kuvassa oli pihapiiri ja näkyviin pätkähti myös ne maetokärryt. Niijjen kohalle Serlokki pyssäytti kuvan ja rupesi tarkentammaan ja samalla isontammaan kuvvaa.
-Perkele, immeisen sorkka se näyttäs olevan, Serlokki ajatteli happamena siitä, että ei ollu ite assieta hoksannu. Käski sitte kopterin palata pikkusen likemmäksi talloa ja laskeutummaan siellä jollekki sopivalle aukijolle. Kopteri pärräsi haluttuun suuntaan ja kohta kuski anto lentohärvilän laskeutuo alemmas. Serlokki kehotti miehijään valamistautumaan poestumaan kopterista ja käski kuskin siirteä konnen välittömästi pikkusen kauvvemaksi, että talosta ei saatasi heijjän liikkumisesta vihhie.

Kohta koko karhuryhymän sakki loekki ulos ihan maata lähellä olevasta kopterista ja ne siirty Serlokin joholla metän suojaan. Kopterin pärräys voemistu toasa ja se nousi ilimaan ku sujenkorento kesähelteellä. Serlokki näytti miehillesä merkin olla hilijaa ja sitte pyöräytti sormellasa ringin, että nämä ällyvät tulla sen etteen neuvvonpittoon. Miehet tekasivat noppeasti puolikaaren Serlokin etteen ja ottivat poloviasennon. Serlokki kyykisty kyykyllesä ja alotti selevittämisen.
-Kahtelin tuossa tuota vitejokuvvaa tarkemmin ja huomasin jottae eppäelyttävvää vasta ylilennetyn talon pihamoalla. Kuha ei vaen ollu pylyväskenkät siellä rojottamassa maetokärryjen peällä.
Serlokki vilikasi sitte tuimasti assiesta sille maeninneeseen polliisiin, että tämä älyväesi olla hilijaa. Polliisi kahto vastaan ja purasi huultasa, paeno sitte peäsä pikkusen punehtuen alaspäen. Muut polliisit vilikasi toesijasa, toki ne tiesi mistä se assie ensin tuli juluki, vaen esimis on aena esimies, ne kaet ajatteli, eikä puuttuneet asijaan sen kummemmin.
-Että lähetäämpä läppäsemmään talloa kohen. Ja ollaan kans hilijaa sitte, ei yhtää ylimeärästä eäntä. Ne ei soa nähä meitä enneko on piiritettykoko rustinki.

Niin karhuryhymä lähti kävellä läpsyttelemään kohti Hertan kortteerie. Kohta alako puijjen välistä vilikkamaan talon seineä ja pihamoata. Serlokki mennä sipsutteli varpaelllaan ja muut seorasi. Pijan Serlokki nosti kätesä pysähtymisen merkiski.
-Hoksikohan tuo akka saatana, Serlokki kuiskasi miehillesä. Sitte se näytti miehillesä merkin että ratijopuhelimet auki ja piiritettään mökki. Ukot lähti hiipimään kahtapuolen Serlokkie ja kohta piiritysrenkas oli valamis. Sillon vilahti toasa ihiminen akkunassa ja se nykäsi talon verhot kiinni.
-Saatana, meijjät on vilimattu, kurahti Serlokki kauluksessa olevaan mikrohvooniin.

-Se kun on maaliman sivu ollu tämä meikäläesen elämä yhtä kittuuttamista, on ollu tautie omiksi tarpeiksi, sattu juoppo ukko, poeka on rahaton ja sen takkie meinovaa mennä talot ja kelehät. Tytärki muutti ruottiin jo viistoestavuotta sitte, eikä oo kertoakaa sen jäläkeen käyny. Rahhaa on kyllä pitäny lähetteä tämän tästä. Näen Hertta rupesi purkamaan syväntäsä Sampalle. Käväsi sitte näppeämässä talon verhot kiinni ja tietennnii vilikasi samalla, että onko outettavissa pikkaesta hyökkäystä polliisin taholta. Huomasi että asemissa näyttävät olevan ja vissiin pelloavat entiijjää. Ukon rohojake örisi lattiella ja käytti silimijäsäkki auki, suluki ne taas ja vaepu horrokseen. Hertta käväsi repaleisen viltin tapasen ja levitteli sen ukon peälle ajatellen että nukkukoon siinä nyt niiku enneki. Sitte hertta haalausi soutotooliin istuo leppasemmaan, oli hetken hilijaa mietteisäsä, vaen sitte sano jotta
-Mitenkä se oes Sammaani, että onnistasko meillä vaehettaa ossie?
Samppa säpsähti ja sen naamalla vaehettu väri, sitte sen silimänurkasta pyörähti essiin oekeja kyynelvirta.
-Ettäkö sinä siihen samovaariin ja minä tänne emännäksi, ihanko tojella? Samppa varmisti kun oli saanu mielesä jollaellaella hallintaan.

Hertta vakkuutti että justiisa se sitä tarkotti ja meinotteli että kun Samppa laettas peälle sen voatteita ja pistetään perruukki peähän, niin ihan mennee täyyvestä. Sitte Hertta kisko komerosta joetaki läninkintapasie ja haki lipaston alalootasta oekeen mellevän perruukin. Toesesta laatikosta se haki erikeepperiputelin ja koato sen Sampan peähän. Sitte pälle perruukki ja kun Hertta sopivasti paeneli ja pyöritteli perruukkiva, niin sehä pysy tolokusti peässä. Samppa veteli sitte Leninkie niskaasa ja tietennii sukkahousuja. Ajatteli siinä samalla, että sattupa tuuri, kun oli nuin pölöja akka joka sattu samovaarin aukasemmaan. Piti kuiteski ilimeesa kurissa ja ajatuksesa omina tietonaan, ettei Hertta vaen perusi toevettasa. Hertta sano että jos vielä nostat samovaarin sitte vaekka tuonne uunin ranssille, kun se on siellä sisällä, niin se oes mukavata. Samppa lupasi hoetaa assien.

Ja sitte se Samppa työnti sen Hertan sinne samovaariin kässiisä ja jonniillaesten taekavoemiisa avustuksella, samalla ne taekavoemat meni tietennii Hertan sissään. Ja justiisa kun Samppa sae nostettuva sen samovaarin uunin ranssille, niin pirtin akkuna helähti palasiksi ja ovi potkastiin auki. Sissään ryntäsi melekonen liuta polliisie ja Samppa kahteli ihimeissäsä. Vaen ei kerenny sannoa mittää kun jo polliisit koato sen lattijaan. Sieltä se sitte sae hätäsesti huuvvettuo että eihä hän oo tämän talon asukkie, vaen tännään tuli samovaarista poekkeen ja on tässä vaen ikkäänku roolinvaehatus peällä.
-Niinpä tietennii ja muuten vaen huviksesi tekohampaeta varastelet ja ihimisten koepie katkot, urahti Serlokki ja laetatti Sampalle pakkopaejjan. Sitte ne vei sen pikavauhtie kuulusteluihin ja kun sen jutut oli ihan poskettommie, niin mielentilatutkimuksiinhan se kohta. Ja kissojen ja koeriin kans hajettiin sitä Herttoa, vaen ei sitä ollu mistä ottoa, että sennii murhasta se sae syyteen. Kuulusteli ne sitä Hertan ukkoaki, vaen mittää ei irti soaneet, sorruksissa kun oli maannu.

Ja se Hertta, se nakkasi samovaarissa selällään maatessaan koeven toesen peälle ja pisteli suuhusa viinirypäleitä minkä kerkesi. Ja muut henkimaaliman olennot tarjotteli sille lemunaatija ja parempilaatusta viinijä. Ja kun Hertta sopivasti osasi pyyteä, niin joku toemitti sille semmosta liimoa, jolla ne meleko uuvvet tekohampaatki saatiin sijattuo tolokusti ikeneiin ja niijjen lonksuminen meni melekein yhettömmiin. Niin sanosimpa, että meleko mukavat olot sillä Hertalla siellä samovaarissa. Että jos jossaki mökin uunilla samovoarin neättä, niin varovasti sen kans, tiijjä vaekka se Hertta siellä. Vaekka ei sillä, vaehteluoha se oesi Hertalle ja sukankujonnassa se on mitä melekosin.


LOPPU