mikälie

Käppäelipä teeriäeti maanntienvartta puolenkymmentä poekastaan siinä perässä kinttujasa jälekkätä pistellen. Äetiteeri nokki raeteen syrjästä kivispiiraasa sopivanolosie kivennokareita möyhentämmään jokapäevästä evästäsä. Poekijaenen teki tietennii perässä mallin mukkaan. Lieneekö ees äet tienny että minkätähen sitä tämmöstä touhuo piti tehä, vaen joku viesti, eli vietti syvältä pikkusen linturievun pisti näen tekemään. Aurinko paestaa pojotti tievarsikuusikon lomasta ja eiköpä tuo tuulenvire puotellu monijaeta koevunlehtie leijjumaan syyspuolen iltaan. Jossaki kauvvempana kurahteli varis, oliko tuolla assieta jollekki toeselle varikselle, vae huuteliko tuo itekseen, niinku meijjänkylän muuvvan etesmenny isäntämies ruukasi tehä....

Vaen äkkie äetiteeri pyssäytti luonnon sille antaman tehtävän, nosti peäsä pyystyyn ja alako kuuntelemmaan meleko tarkkaan. Taesipa eännähtää poeksasillesakki merkin, että nyt valappaana. Ja kohta se näky sen huolen aeheuttaja. Maanteeltä etelään päen rupesi ilimestymmään pölypiliveä ja pijan erottu selvästi kaks valloa pölypiliven keskellä ja sillon se äetilintu arvasi, ja kirosi mielesssäsä että pertteeni, auttohan se sieltä tulla kaahovaa ja meleko vauhilla vielä. Äkkie emolintu kirahti poekasilleen, että nyt äkkie ravin taa, vaara uhkovaa ja hyppäsi ite siipiisä varassa mahtähallituksen puolelle. Pikkuset, tae eihän ne ennää ihan puikkusie ollu, siis ne puolikasvuset teeripoekaset seorasivat esimerkkie parraasa mukkaan, ne juosta räpelti ja heiluttivat siipijään, joku muka lentiki metrin-pari, vaen mätkähtääkseen ojan ulukoreonaan, tae parempitaetoset sinne marjanvarsikon sekkaan.

Vaen sitteen jo ropisiki kohalla ja melekonen pölypilivi puskeusi maesemaan ja teetirievut joutu suojaamaan silimijään siivelläsä, että ei ala karvastelemaan, taekka osu rattaasta lentävä kivi peähän. Kiven peähän osuminen oesi saattanu tietää jopa lintuparan kuolemata, taekka niiku äeti oli varotellu, taantumista riekon tasolle, joka nauraa pölöjänä niiku joku hulluinhuoneen asukki jossaki vilimissä, jota tosn emoteeri tuskin on ikikuunapäevänä nähny.

Vauvvanpaskan värinen ysiysi-saappi mennä rymisteli tietä, ratissa luu-ulukona rönöttävä Röpi, joka oli kuskinpaekalla puoliksi nojaten ovveen, ne polokimet, tiijjättehän... -Vaen on se tämä saappi, tätä ei saa millään mehtään vaekka kuinka rattie vatkovaa, häähäähääähää, kamilasti Röpi ja vatkasi rattie ku rippikoulupoeka riparileirillä vehejettäsä tytäriin akkunan alla.
-Elä saatana, karjahteli vieressä istuva Laehankäläppeä joka koetti heiluvassa autossa sytytellä epätoevosesti piippuosa, jonka oli saanu juuri ja juuri lattatuo. Kohta sae kuitennii savut nousemaan ja koetti sitte kerräellä huisuillesa ja penkille levinneitä tupakkirouheita takasi aromatokkaan. Takapenkillä istu naama vihertävänä Välimalli ja piti kaksin käsin kiinni sakastin katonliepeissä olevista kauhukahvoesta. Röyhtäeli kaeken lisäksi siihen malliin että kohtako tuo lyyssi-istun saapi lisävärrie päevällisestä hernevellistä.
-Saatana, tuolla oes teeripoekijaenen, kilahti Röpi ja paeno kaasuo entistä enempätä, Laehankäläppeä veti lippalakkie silimille ja höpötteli jottae siihen malliin, että ei muistanu akkaasa lähiissä käjestä pijellä, ynnä pussata suulle, vaen kaeppa ne siellä pärjejää, sen lakkarissa kun on pankkikirjat summuut. Takapenkilllä oleva välimalli paeno pääsä vitaseen ja uskotteli itellesä, että sae olla viimmenen kerta kun tuon kyytiin lähettiin.
Teeripoekijaenen ryntäsi alussamaenituin konstein vitelikkoon ja kuski tööttäsi ku hullu lintuin kohalla ja rupesi sitte nauramaan, että pelottiko poekiilla. Takapenkkiläenen kömysi istunten väistä istuvalleen ja Laehankäläppeä kisko käsilläsä melekeen ruokatorveen änkeynyttä piippuvasa. Yski sitte tolokusti ja huokaeli jostaki hullusta kuskista.

Pijan saappi katosi lintuin näkyvistä. Emoteeri piteli siivelläsä syvänallaasa, laski sitte parraan taetosa mukkaan metänpuolelle selevinneen poekasmääräsä ja oli melekolaella varma, että yhtää ei tässä votakassa jääny tielle.

Siisä se taas sora lenti ja kivet kilstoeli, kun Saappi tulla ryyhälti kurvin takkaa suoralla. Äkkijarrutus rummun heiton jäläkeen ja sommasta vasemmalle. Laehankäläppeän pää pasahti käännöksn voemasta oven akkunaan, vaen onneksi oli sevverta lippalakin reonaa välissä, että ei taju lähteny, semmoset viitisenkymmentä tähteä kyllä leijjaeli siina auton kojelauvvan tietämissä.
-Mitä se nyt meinovaa, älähti Laehankäläppeä ja rupesi hieromaan akkunaan kolohittuo peätässä irvistellen. Takapekillä röhnöttävä Välimalli haalausi takasi istuvalleen ja kiitteli onneasa, että oli siirtyny kuskin taa mehtälintupoekijaesen yliajoyrityksen jäläkimaeninkiissa. Niin että ei kopistanu ihtejään auton rautarakenteisiin, vaen kaatu pötkölleen istumelle.
-Perketin luona kävästään, nauro Röpi ja eturattaat nakkeli kuutijokaupalla soran ja saven sekasta tiepinnotetta lokasuojiin ja vitelikkon. Taas mentiin parisattaa metrie ja tiukka käännös oekejalle. Tällä kertaa ei Välimalli eikä Laehankäläppeä kolohineet ihtejään, kun tiesivät tiehaaran ja osasivat näen ennakoejja ne kee-voemat.
-Saapipa nähä onko tuo kotona, eli onko koppeunu verkkoen laskuun, tae saattaahan tuo olla naesissae, naureskeli Laehankäläppeä.
-Nii naesissa, he, koetti takapenkkilänen puhella, vaen puhumisen yritys katosi Kikan reäkäsyyn auton rammarista, josta kulu toestasaan tesipelin voemalla että ,syöksyy sukkula veenukseen...
-Vaen eikö ookko hyvä rammari, huuti kuski pienennettyvään mölytoosan siejettävälle tasolle.
Sitte olitiinki jo etellämaenitun Perketin kartanolla, viissatas-sarjan Valametti läsötti navetan kuppeella, jota Röpi loehti heti komentoemaan,- Tuossa se ei palajo hätä pakene, jos meinaan on rattorin nuusaa, saatana, Leilantti se olla pittää, semmone keltanen, niiko mulla, hää-hää-hää... Taekka Setori.
-Teussise pitäs olla, tiesi Laehankäläppeä sannoa jo kolomannen sukupoloven kokemuksella ja Välimalli nyökkäeli takapenkillä.
-Kurrautettaampa vasite porrasetteen, että josko tuo hoksovaesi ite Perketi, että tuli vieraeta, kilahti Röpi ja huuvvatti autoasa talon etteen.

Jopa alako ilimestyö pyöräköetä naamoja talon pirtin akkunaan. Oli silimälassiilla ja iliman, oli tummaa lyhyttä tukkaa ja yks harmaapäenen vanahaksi isännäkksi tiejetty. Kahtojiin suut näky käyvän ja peät pyörähtelivät ja jopa vilahteli hymmyilevvie suita ja hampaetaki vilikku eri värreissä kun tulijat tunnistettiin. Melekopijan sakista katosi talon nuoreksi isännäksi tietyn naama ja kohtapa tuo tulla kässehti uluko-ovesta portaelle sinisissä, polovista rikki rispautuneissa aluhousuissaan ynnä sammaa sarjaa olevassa paijjassa. Laehankäläppeä aukasi saapin etuikkunan ja autosakki huuvvahti tervehyksen.
-No perketi, mitäpä isännät, usahti portaelle seisahtunu Perketiksi kututtu ja raaviskeli oekejalla käjelläsä munniinseutujaan.
-Mitäpä me, nauraa kihhautteli puhheen ohessa se Laehankäläppeä, -lähettiin kato että mikä se on tilanne kylän tällälaejjlla.
-Ei vaen helevetti, tuuha kyyriin, huuti Röpi Laehankäläppeän ohitte tämän aejjemmin aukasemasta ikkunasta. -Käyvvään ajele ja kahtele mitästä näkkyy.
-Ee Perketi, alushoususillaan tässä ja kohta pitäs mennä saunaan.

Vaen ei siinä ollu illoa ei armoa, Perketi haalattiin puoliväkisi Saapin etupenkille, toki hänen sallittiin nykästä nokijalaeset kinttuihisa, mutta sitte mies puskeutu alusvaatteisillaan etupenkille Laehankäläppeän paekalle, joka siis keänti saapin etuistumen ja pujotteli ihtesä Välimallin viereen.
-Ei vaen perketi, tuota niin, outtakoahan perketi, eiku ajappa tuonne lavon ovelle, kalitti Perketi ja Röpi teki työtä käskettyö.
Perketi hyppäsi lavon eissä poes autosta ja konkoeli kuimikeniissään heinärintuuksen luo, kaeveli sitä tovosen aekaa ja nykäsi kohta muikean hymyn kans heiniin sejasta valtijovallan toemesta valamisteun väkijuomapullon (kossuoha se, vaen eipä tässä maenosteta).
Pijan Perketi oli taas auton etuistumela ja maenihti että pittää perketi tuo pullo pittää heinissä piiloossa, se kun ei se navetoentikaverina kulukeva velipoeka oeekeen tykkeä viinahommasta. Ja samalla Perketi aukasi tietennii sen pullosa.

Saapin eturattaat rouhasti taas sorraa ja syöksähti maantielle päen, etuistumella justiisa kossun suun ommaan suuhusa ängennyt Perketi paenautu isumen selekänojjaa vasten ja veti pikkusen heinärintuuksessa piilossa ollutta aenetta henkeesä.
-Perketikö se kilstoeloo sen auton kans, köhi Perketi yskiessään ja pyyhki kohta silimijäsäkki, kun niihin oli rykimisen aekana kihonnu vessie jostaki syystä.
-Ottaekahan siellä takapenkilläe, kilahti Perketi ja työnti oekejan kätesä vaesemman olan yli takanaistuville. Laehenakäläppejää ei touhuun palajoa tarvinnu houkutella, vaan pullo katosi ku entinen tyttö tanssipaekan tyrkkypenkiltä tämän tarinan kirjottajan lähtiessä hakemaan tätä tanssoamaan.
Ojenti se Laehankäläppeä pullon Välimallillekki, joka tenelehti minkä ilikesi ja oli sitte ottavinnaan ryypyn, ähisiki niinku oesi muka pitkän siivun ottanu. Pijan pullo pallautettiin Perketille joka maenihti että kuskille ei tarjota, -sinä kun oot jo syntymästäsi asti ollu päessään ihan nokko.
Röpi naurahtei ja paeneli kaasuo, ynnä pyöritteli Saapin sompoa siihen malliin että kyyvvissä olijat huojuvat kahtaallekäsin, vaen eivät ruvenneet isommin assien takja kamilastammaan, kun tiesivät että se vaen yllyttäsi hulluo.
-Vaen mihinpästä nyt, Röpi kilahti kun tultiin peätien varteen, lähetäänkö Possiolle vaeko Kuusamoon päen.
-Ei helevetissä minnekkää, mulla oo kamppeitakkaa, saati rahapusie, karjahti alusvaatteisillaan kossu kourassa istuksiva Perketi
-No se, naurahti Röpi ja jatko,-lähetäännii sitte Ruusun luo, se mahtaa olla yksin kotoslalla, kun se Jomppa on kuulemma istuksimassa sakkotuomijota, tae joo, saattaahan se Lenkkana taekka Taapeero siellä olla, vaen ei niistä vastuksiksi, varsinnii kun sulla on tuo puteli...

Ja niin pyörähti Saapin keola vasemmalle ja kohta taas oekejalle. Perketi noetu ja mesusi ja uhkasi jo hypätä vauhista poes, mutta minkä sitä hullulle teki. Röpi pyöräytti pijan auton etellämaenitun Ruusun kortteerin pihalle, vaen yhtä-äkkie Röpi pyöräyttikkii auton takasippäen ja ajeli takasi Perketin pihhan pen. Aejjemin autossa istunu kolomikko nauro selekäkeikkaa koko palluumatkan ja yhty siihen lopulta jopa säekäytetty Perketikkii, joka maenihti että melekeenhän tässä saatiin pilluo ja pyyhki vuotavie silimijäsä

Röpi ajeli pikkusen rauhallisemmin Saapin Perketin talon porraspieleen ja melekolaella humaltunu Perketi kampeusi poes istumelta ja otti pahasti vajonneen kossupullon kouraasa.
-Vaen perketi, olipa mukavata kun kävittä, tulukoahan toasa joku ilta poekkemaan, niin tijjä vaekka kahavet kissautan. Sen sanottuvaan Perketi räppäsi saapin oven kiinni, käveli mutkasesti pirtin ovelle, työnti viinaputelin kylellään olevan navettakengän sissään ja katosi ovesta sisälle. Ja pijan katosi saappiki takasi kottiin päen, sillä kello oli jo pykälässä ja isäntiin iltaloma loppusalla.

LOPPU

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

kometiijjaa

Aeralle

voe tounalt