pakina
-Se on tämä meijjän avijoliitto nykyjään niiku vanahempi tiiseliauto, tae raktori, mietiskeli Untamo Suikkanen ajellessaan Voortti Montejolla kesämökille päen akka etuistumella.
-Kovasti kuuluu metakkata ja ulospäenki savuvaa kovasti, ja ihan samallalaella ilimoja nykkii. Mennöö sillälaella syöksähtelemällä, vähän ku oesi pumpussa rytmihäerijötä, Untamo vilosovijoehti ja tunnusteli rintaasa, jossa oli muutama vuosi sitte asennettu tahistin.
Tiesihän se Untamo miten tiisselikone ilimataan. Aukastaan ilimausruuvvi ja pumpata nylykytettään että kuplat heittää tulemasta. Vaen avijoliiton ilimavaevoja Untamo ei osannu hoetaa, liekkö tuo kovasti yrittänykkää. Josku nuorempanahan sitä ilimausruuvvie oli kateltu yksissä tuumin peiton alla, joskus jopa valosassaki. Vaen löytymättä oli jeäny. Tae, no...
Untamon akaksi puhuteltu Ulriikka vilikasi syrjäkarrein voortie sompaavata ukkovasa, kovasti oli aeka teheny kuoppija naamaan ja tukkaki oli melekeensä lähteny kokonaan. Ulriikka huokasi raskaasti ja mietti mennyttä aekaa. Mihin lie nuoruus huvennu, ja onni. Ennen avijoliitto oli ku lankavyyhen selevittellyö kahen kesken, Untamo oli osannu joka kerta kallistella käsijään oekeen ja kerrää oli syntyny. Joskus oli leikillään narun loppuvessa tullu hassuteltuoki, Untamo oli nähkääs pijelly lankanpäästä tiukasti ja eikö tuo houkka ollu muka pussaamaan tälläyny. Ja vielä lasten nähen.
Mutta ei ennää huilannu tiesseli entiseen malliin, eikä lankavyyhet surahellu, ei ei ja vielä kerran ei.
Ihan sillae tavallisesti oli heijjän yhteiselosa kulunu, mitä nyt pari kolome kertaa Untamo oli hutkinu akkaasa silleen että kirvesvarsi oli katkennu. Ulriikka oli ottanu tästä opikseen ja ostanu Untamolle isänpäevälahajaksi kirveen jossa oli semmonen musta, metallinen muovilla peällystetty varsi. Poejjat tietää... Eikä Unelmakkaa suinkaa ihan vijaton ollu, kahesti, ellei jopa kolomesti hän oli jättäny ruokaa laettaessaan potut puoliraakoeksi ja oli kerrannii polttanu maetovellin pohojaan, että ei mikkää ihime jos Untamo oli joskus vähä kilstoellu. Vae mitä tyttäret...
Nyt sammaenen kirves oli tahkottuna voortin takakontissa ja Untamon silimissä välähteli ihan niiku oesi kirveen terästä heijjastunu aurinko.
-Kerran kun teräpuolella hutkasoo, niin se on selevä, Untamo mietti ajjaessan ja hierasi leokaasa.
Samansuuntasie ajatteli Ulriikkakkii. Hän oli jo meinotellu jatkaa avijoliittova kuolemaasa asti, vaen sitte oli sattununna järjestymmään matka aurinkorannoelle paekallisen marttayhistyksen puitteissa ja siellä Ulriikka oli tavannu elämäsä miehen. Pikkusen yli kakskymppisen Mooseksen, joka oli tietennii isovarusteinen ulukomaan ukko. (Onko kukkaa koskaan muuten kuullu pikkupilisestä puhuttavan; kirj. huom!) Ulriikan käsilaukussa oli Mooseksen lahajottama stiletti, jolla asijat oli tarkotus mökkeilyretkella saattaa assiet järjestykseen. Tämän tästä Ulriikka penko käsveskaa ja Untamon ihimetellessä että mikä se siellä nyt niin kiinnostaa, niin Ulriikka oli vastannu että vaehevuojelääkkeitä tässä tarkistan...
Montejo keinahteli mökkitietä ja saapu lopulta väkineen järvenrannassa olevan hirsimökin viereen. Untamo jakso joka kerta ihhaella omin käsin tekemääsä mökkie. Ulriikka tuhahteli ukkosa puhheille ja ajatteli vaen sitä yhtä Moosesta.
Peräkontista pariskunta kanteli tavaroeta sisälle ja sattupa Ulriikan silimään pistämään hijottu kirveski. Ulriikan hartijoessa ramahteli kylymät värreet ja hän meinotteli jo kysästä Untamolta syytä kirveen kuletukseen, vaen kohhautti sitte olokapäetään eppäellen, jotta josko mökkikirves oesi kesäterässä ja sen tähen...
Tehtiin takkaan tullie ja muutenki asetuttiin majaksi. Kumpanennii mietiskeli omijaan ja suunnitteli sitä lopullista temppuva. Eihä sitä Untamolla varsinaesti kovin palajova tavarata ollu Ulriikan astijaan kertyny, mitä nyt oli alakanu koko akka vituttammaan ja se etelän reissu... joku marttayhistyksen akka oli pikku viinihuppelissa vikkuutellu akan kujeista Untamolle. Vaen sattuhan sitä semmosta ylemmissäe kansalaesluokissa, ahveerasi Untamo ja ajatteli eturauhasvaevojaan.
Kahavin juonnin jäläkeen Untamo äkkija pomppasi ylos ja kilahti että eiköstä akka lähetä ja panna verkot järveen.
No nyt se vetasi, ajatteli Ulriikka ja oli valamis kuin partijopoeka ja kahteli silimillään käsilaukkuun päen.
Niin sitä sitte kannettiin verkot venneeseen. Kovasti kanteli Untamo paenokivijäki ja sen Ulriikka pani ihimeissään merkille ja kun vielä se kirveenvarsiki näky olevan penkin alla, niin Ulriikka ajatteli että äemät on hatussa vähä ouvvosti. Niinpä hän sujjautti stiletin tuulitakin taskuun ja ajatteli että järvellä se on hyvä verkkoja laskiessa näpätä ukkoa selekään...
Untamo vuntsi kans tietennii asijata ja suunnitteli, että mennään järven syvimpään kohtaan, jossa vettä piti olla semmoset kuustoesta metrijä. Ja kun saahaan akka kolokattuva ja puulattuva vetteen, niin sitte hän soutaa ihan eri paekkaan ja alakaa mekastammaan sillä akan puonneen venneestä. Ja henkivakkuutusrahat vilahteli Untamon haavekuvissa, tiijjä vaekka vähä ajetun mersun sitte...
Olikohan siinä sitte puolisen tuntija mennä lekuteltu, kun Untamo sano että top. Tähän pannaan siikaverkot. Ulriikan pyssäytettyö venneen nakkasi Untamo narun peässä olevan kivipaenon kukkuneen ankkuriksi ja rupesi laskemaan verkkova järveen. Hänen ollessaan selin näppäsi Ulriikka stiletin taskustasa ja paeno terän näkösille. Untamo hätkähti metallista kilahusta ja tavotteli häjissään kirvestä kätteesä, vaen ei ehtiny. Akkahan tuli peälle ku syskovitsin peni polliittisessa väettelyssä. Untamo kerkesi nousta puoliksi seisaaalleen kun terä tuli pötsie kohti, hän sae kuitennii napattuva ranteesta kiinni ja Ulriikan vauhin voemasta he kumpanennii molskahtivat vetteen. Stiletti irtosi Ulriikaan käjestä ja putosi järven pohojaaan. Vejessä melskatessaan Untamo tiesi olevasa vahvoella, kun Ulriikan uimataeto oli meleko köykänen. Vaen kun he siinä sen muutaman kymmenen sekunnin ajan purjautuivat, niin kolomenkymmenenseittemen millin siikaverkko otti ja sotkeusi heihin niin pahhoen, että tuonelan virran lautturi sae laettaa tapin venneeseesä ja potkasta venneen vesille.
Illemmalla joku uistelija sattu paekalle ja hällyytti polliisit appuun. Poliisit löytivät verkkoon sotkeutuneena toesiisa kietoutunneen pariskunnan. Polliisipeällikkö Jomppanen kertoe myöhemmin lehtimiehille löyvvöstä ja arssinoe naesen puonneen venneestä ja miehen menneen pelastammaan puolisovvaan sillä seurauksella että kumpanennii hukku. Varsinnii naestoemittajat pyyhkivätten silimänurkkijaan ja vielä pitkään kylällä kierti juttu urhoollisesta Untamosta, joka oman henkesä uhuraten yritti pelastaa armaan vaemosa. Oeskohan tuosta peräti ooti tae pari tehty...
Ja se Mooses, se jolla oli se... niin, mitäpä se yhen ulukomaanelävän on vällie.
Loppu
-Kovasti kuuluu metakkata ja ulospäenki savuvaa kovasti, ja ihan samallalaella ilimoja nykkii. Mennöö sillälaella syöksähtelemällä, vähän ku oesi pumpussa rytmihäerijötä, Untamo vilosovijoehti ja tunnusteli rintaasa, jossa oli muutama vuosi sitte asennettu tahistin.
Tiesihän se Untamo miten tiisselikone ilimataan. Aukastaan ilimausruuvvi ja pumpata nylykytettään että kuplat heittää tulemasta. Vaen avijoliiton ilimavaevoja Untamo ei osannu hoetaa, liekkö tuo kovasti yrittänykkää. Josku nuorempanahan sitä ilimausruuvvie oli kateltu yksissä tuumin peiton alla, joskus jopa valosassaki. Vaen löytymättä oli jeäny. Tae, no...
Untamon akaksi puhuteltu Ulriikka vilikasi syrjäkarrein voortie sompaavata ukkovasa, kovasti oli aeka teheny kuoppija naamaan ja tukkaki oli melekeensä lähteny kokonaan. Ulriikka huokasi raskaasti ja mietti mennyttä aekaa. Mihin lie nuoruus huvennu, ja onni. Ennen avijoliitto oli ku lankavyyhen selevittellyö kahen kesken, Untamo oli osannu joka kerta kallistella käsijään oekeen ja kerrää oli syntyny. Joskus oli leikillään narun loppuvessa tullu hassuteltuoki, Untamo oli nähkääs pijelly lankanpäästä tiukasti ja eikö tuo houkka ollu muka pussaamaan tälläyny. Ja vielä lasten nähen.
Mutta ei ennää huilannu tiesseli entiseen malliin, eikä lankavyyhet surahellu, ei ei ja vielä kerran ei.
Ihan sillae tavallisesti oli heijjän yhteiselosa kulunu, mitä nyt pari kolome kertaa Untamo oli hutkinu akkaasa silleen että kirvesvarsi oli katkennu. Ulriikka oli ottanu tästä opikseen ja ostanu Untamolle isänpäevälahajaksi kirveen jossa oli semmonen musta, metallinen muovilla peällystetty varsi. Poejjat tietää... Eikä Unelmakkaa suinkaa ihan vijaton ollu, kahesti, ellei jopa kolomesti hän oli jättäny ruokaa laettaessaan potut puoliraakoeksi ja oli kerrannii polttanu maetovellin pohojaan, että ei mikkää ihime jos Untamo oli joskus vähä kilstoellu. Vae mitä tyttäret...
Nyt sammaenen kirves oli tahkottuna voortin takakontissa ja Untamon silimissä välähteli ihan niiku oesi kirveen terästä heijjastunu aurinko.
-Kerran kun teräpuolella hutkasoo, niin se on selevä, Untamo mietti ajjaessan ja hierasi leokaasa.
Samansuuntasie ajatteli Ulriikkakkii. Hän oli jo meinotellu jatkaa avijoliittova kuolemaasa asti, vaen sitte oli sattununna järjestymmään matka aurinkorannoelle paekallisen marttayhistyksen puitteissa ja siellä Ulriikka oli tavannu elämäsä miehen. Pikkusen yli kakskymppisen Mooseksen, joka oli tietennii isovarusteinen ulukomaan ukko. (Onko kukkaa koskaan muuten kuullu pikkupilisestä puhuttavan; kirj. huom!) Ulriikan käsilaukussa oli Mooseksen lahajottama stiletti, jolla asijat oli tarkotus mökkeilyretkella saattaa assiet järjestykseen. Tämän tästä Ulriikka penko käsveskaa ja Untamon ihimetellessä että mikä se siellä nyt niin kiinnostaa, niin Ulriikka oli vastannu että vaehevuojelääkkeitä tässä tarkistan...
Montejo keinahteli mökkitietä ja saapu lopulta väkineen järvenrannassa olevan hirsimökin viereen. Untamo jakso joka kerta ihhaella omin käsin tekemääsä mökkie. Ulriikka tuhahteli ukkosa puhheille ja ajatteli vaen sitä yhtä Moosesta.
Peräkontista pariskunta kanteli tavaroeta sisälle ja sattupa Ulriikan silimään pistämään hijottu kirveski. Ulriikan hartijoessa ramahteli kylymät värreet ja hän meinotteli jo kysästä Untamolta syytä kirveen kuletukseen, vaen kohhautti sitte olokapäetään eppäellen, jotta josko mökkikirves oesi kesäterässä ja sen tähen...
Tehtiin takkaan tullie ja muutenki asetuttiin majaksi. Kumpanennii mietiskeli omijaan ja suunnitteli sitä lopullista temppuva. Eihä sitä Untamolla varsinaesti kovin palajova tavarata ollu Ulriikan astijaan kertyny, mitä nyt oli alakanu koko akka vituttammaan ja se etelän reissu... joku marttayhistyksen akka oli pikku viinihuppelissa vikkuutellu akan kujeista Untamolle. Vaen sattuhan sitä semmosta ylemmissäe kansalaesluokissa, ahveerasi Untamo ja ajatteli eturauhasvaevojaan.
Kahavin juonnin jäläkeen Untamo äkkija pomppasi ylos ja kilahti että eiköstä akka lähetä ja panna verkot järveen.
No nyt se vetasi, ajatteli Ulriikka ja oli valamis kuin partijopoeka ja kahteli silimillään käsilaukkuun päen.
Niin sitä sitte kannettiin verkot venneeseen. Kovasti kanteli Untamo paenokivijäki ja sen Ulriikka pani ihimeissään merkille ja kun vielä se kirveenvarsiki näky olevan penkin alla, niin Ulriikka ajatteli että äemät on hatussa vähä ouvvosti. Niinpä hän sujjautti stiletin tuulitakin taskuun ja ajatteli että järvellä se on hyvä verkkoja laskiessa näpätä ukkoa selekään...
Untamo vuntsi kans tietennii asijata ja suunnitteli, että mennään järven syvimpään kohtaan, jossa vettä piti olla semmoset kuustoesta metrijä. Ja kun saahaan akka kolokattuva ja puulattuva vetteen, niin sitte hän soutaa ihan eri paekkaan ja alakaa mekastammaan sillä akan puonneen venneestä. Ja henkivakkuutusrahat vilahteli Untamon haavekuvissa, tiijjä vaekka vähä ajetun mersun sitte...
Olikohan siinä sitte puolisen tuntija mennä lekuteltu, kun Untamo sano että top. Tähän pannaan siikaverkot. Ulriikan pyssäytettyö venneen nakkasi Untamo narun peässä olevan kivipaenon kukkuneen ankkuriksi ja rupesi laskemaan verkkova järveen. Hänen ollessaan selin näppäsi Ulriikka stiletin taskustasa ja paeno terän näkösille. Untamo hätkähti metallista kilahusta ja tavotteli häjissään kirvestä kätteesä, vaen ei ehtiny. Akkahan tuli peälle ku syskovitsin peni polliittisessa väettelyssä. Untamo kerkesi nousta puoliksi seisaaalleen kun terä tuli pötsie kohti, hän sae kuitennii napattuva ranteesta kiinni ja Ulriikan vauhin voemasta he kumpanennii molskahtivat vetteen. Stiletti irtosi Ulriikaan käjestä ja putosi järven pohojaaan. Vejessä melskatessaan Untamo tiesi olevasa vahvoella, kun Ulriikan uimataeto oli meleko köykänen. Vaen kun he siinä sen muutaman kymmenen sekunnin ajan purjautuivat, niin kolomenkymmenenseittemen millin siikaverkko otti ja sotkeusi heihin niin pahhoen, että tuonelan virran lautturi sae laettaa tapin venneeseesä ja potkasta venneen vesille.
Illemmalla joku uistelija sattu paekalle ja hällyytti polliisit appuun. Poliisit löytivät verkkoon sotkeutuneena toesiisa kietoutunneen pariskunnan. Polliisipeällikkö Jomppanen kertoe myöhemmin lehtimiehille löyvvöstä ja arssinoe naesen puonneen venneestä ja miehen menneen pelastammaan puolisovvaan sillä seurauksella että kumpanennii hukku. Varsinnii naestoemittajat pyyhkivätten silimänurkkijaan ja vielä pitkään kylällä kierti juttu urhoollisesta Untamosta, joka oman henkesä uhuraten yritti pelastaa armaan vaemosa. Oeskohan tuosta peräti ooti tae pari tehty...
Ja se Mooses, se jolla oli se... niin, mitäpä se yhen ulukomaanelävän on vällie.
Loppu
Kommentit
Lähetä kommentti