Rakkavusrunnoa

Alfons ja Adele (rakkavusruno)

On kevväenen ehtoo, ei juuri kellokaan matele
köökin pöyvvässä istuvat Alhvons ja Atele
on syötynnä justiin voessa paistetut siijat
kaevaa hampaijjen rakkoesta Alhvons poes liijat

Lukkee Atele lehtejä, yhtä rekinan juttuva
kun äkkijä syömmessään, tuntee jotaki tuttuva
sen tunnistaa oekein, vuotten monijen takkaa
luota kultaisten muistojen, yks hormooni ihtesä nakkaa

Vierii Atelen poskella, vaen kiiltävä tippa
miettii miten saahaan herreille se Alhvonsin nippa
-Kuule, eikö lempijä voetas, ei katottas kaaniita rohkeita
sannoo Atele hymmyillen, vettää näkyviin pohkeita

Kohottaa Alhvonsi katseesa, silimälasijaan nostaa
Sannoo, -Sattupa somasti, muistinhan leäkettä ostaa
Kaevaa taskujaan hetkisen, viekaran kitusiin nakkaa
kohta pelittää varmasti, leäkevirma sen takkaa

-Meehän Atele kammariin, minä käyn varalta ulosta
Kohta peäsee hän nauttimaan Atelen sulosta
Vessassa asijan toemittaa, pumppu jo kiivasti hakkaa
poijes kammarin ovella, vaatteen viimeisen nakkaa

Peiton alla jo outteloo, tämä Atele-mummeli
yöpöyvvällä tekarit ja aukastu tummeli
Vaen suonette anteeksi, jos runoni lopetan tähän
En ennää jatkamaan pysty, kun mulla itkettää vähän