Hirvimetällä

 Seisoa läsöttelimpä eilissäpäeävänä Ulumajasuon reunamilla ja vahtaelin tämän tästä kännykän räkkeriin (huom! tuotesijotteluo) paekannusohojelmaan. Kahtelin siitä kun Yrjö (nimi muutettu tietosuojalaen nojalla, tae jotaki siihen suuntaan) haukkuo louskutti kahta puolen sata kertaa minnuutissa pyyvvettävänä olevata vasaporukkata, taekka siis sitä vassaa. Matkaa koeraan vajovat puoli kilometrie, haukku ei kuiteskaa korviini kuulunu, kun oli meleko näppeä tuuli tuolta kotasolan puolelta. Maan pinta oli pikkusen jäässä, niin ei ollu ietie isommin kelekkerehtie siinä passissa ja välillä se vilulla karrautti ukkorievun roppie. 

Kovasti näky kartalla ukkojenki, siis muitten passimiesten nimmie ja olihan siellä yks naenennii. Oli Arnolttier, Ritkeä, Pietarie, Nippaa, Peetterie ja tietennii se Taeskakii, ja kaekkii nimet on tietoturvasyistä muutettu, mutta joku sisäpiiriläenen kukaties arvovaa keitä oli paekalla. Ja tietennii siellä Yrjön likellä välähysi yks Tahvo (nimmeeen samat kommentit ku muihinki)

Vaen aeka siinä kulu, tuuli tuiverti,, välliin joku teerenriepu kaarto ylitte ja oravki mahto ramelehtie jossaki kuusen eli männyn kylessä. Ja sitä vaelle että oma pumppu oesi moesista ottanu lisäkierroksie. Huolestunnein ilimein, kukaties aenaski toenen silimäkuluma koholla kahtoa pällistelin kännykän näytön yläosassa läsöttävvää virtamäärää ja sen hupenemista. Joka muuten väheni vähintäännii puolijuoksuo. 

Vaen kohtapa alako haukkuki kuuluo ja haukku oli ennää noen kolomensaan metrin päässä. Vähä siinä koetin roppieni nitkutella ja jopa koepieni nostella lämpimikseni ja kuikistin kerran jo jopa pyssyn kiikarin läpitte,että näkiskö tuota vaekkapa ampuo lossauttaa. Siinä vaeheessa kännykässä oli virtaa noen 19 rosenttie...

Vaen elekehä mittä, kohta soe puhelin, tae eihän se soenu, kun oli äänettömällä. Mutta satuin siis sitä ruutuo kahtelemmaan ja vastasin. Haukullaolija se soetti ja kehtotti siirtymään ylemmäs tiepohjaa, maenihti tarkan paekannii ja aeko koukata ajamaan hirvet sitte siihen. Minnuaha ei moeseen tarvinu palajoa nohitella ja löen sievin jalakineen turvakenkeä kokonumero 43 (en saa rojalteja) jälekkätä tiuhaan tahtiin kohti passipaekkaa. Virtailimotus oli siellä viijjentoesta hujakoella. 

Kohtapa olinnii käsketyssä paekassa ja haukku kuulu hyvin, tietennii sitä piti vielä varmistaa räkkeristä, että palajoko matkaa ja missä se jälestäjä. Joku kolomesaattaa metrie matkaa ja kännykkä ilimotti että virta vähissä, siirry säästötillaan. No, en ollu sitä näkevinänikään. 

Olin siinä yhen peltopalstan yläpäässä ja valamiina siirtymään sen mukkaan kummalta puolen hirvet tulloo. Kahtelin siinä samalla kännykän virtatilannetta ja äkkie siinä oliki virtaa vaen 3 rossaa ja hyvä että kerkisin laettaa puhelimen rintalakkarin lämpimään, niin kuulu taskusta semmonen jurahus. Nykäsin puhelimen taskusta ja sammunuhha se oli (voe silimäänniterrään), eikä suostunu käynnistymmään vaekka kuinka anelin. 

Siinä vaeheessa hummeetini muistojen kätköestä pomppasi semmonen näky, kun pyyntipomo hyppäsi nurin keännetyn lihalaatikon peälle ja piti puhheen paekantamislaetteijjen tärkeyvvestä ja sen päevittämisestä vähintäännii sillon kun paekka vaehettuu , niin kaverit tietää että missä kukin on ja tiijjetään mihin suuntaan ei piipulla osottele, siis kivväärin piipulla. Ja mahto vielä maenita että hirviillä ei oo moesta laetetta, jota tosin pahasti eppäelen, kun ne näkkyy aena tietävä missä ukko seisoo, eli se tytärimmeinen kans..

Siinä kynsittyöni pääni ruvelle peätin lähteä läppäsemmään omalle autolle, kun muut ei nää mnun paekka, minä en nää niitä, enkä hirviekää. Siinä sitte konttasin alun kolomatta kilometrin matkan Hijaselle (taas maenos) puikkelehtien puijjen lomite ku talavisojan sissi, välliin konttasin pyssy selässä ojan pohjie ja kuikistelin kivviin takkaa oletettuun passiketjuun päen ja viimmein pyörin alas jyrkkää rinnettä ja olin lopulta vähin vaurijoen autolla ja pyyhin hikkeä otaltani. 

Lähin sitte ajelemmaan  kottin päen, vaen kohta oli Arnoltti tienvarressa ja arvelin että se se tunnistaa minut autoelijaksi, olletikki kun menin maantietä pitkin. Pyssäytin sitte herra Aan kohalle ja maenihin että loppu virta kännykästä. Ja hera Aa hymmyili uuvvehkoella hampaellasa ja sanoettä sama vikä, ei virran pihhausta. Jatkoen ajamista ja törmäsin (en sananmukasesti vaan kuvvaennollisesti) herroehin R ja T, Ärrällä oi kans virta loppunu ja totesimma siinä yhteen ääneen että on sitä jouvvuttu uusavuttommiin kastiin, kun on ihan huutavassa hukassa iliman nuita vempaemie. 

Ajelimpa siinä sitte kottiin, kun kelloki oli jo pykälässä ja mitäpä minä puhelimeton mies siellä... ja joo, hirvet jäe saamata, että oesikko muillaki passimiehillä loppunu virta, niin ropasta kuin puhelimestaki.. Vaen sitä vara-akkuo tässä pittää ruveta hommaamaan.

Sannaeli Heikki